Tajusin tässä eräänä päivänä, että olen ollut vähän tyhmä.
Kerronpa asialle hieman taustaa, niin joku saattaa päästä kärryille asti.

Käyn arkisin syömässä säännöllisesti eräässä lounaspaikassa, jossa käy syömässä paljon muitakin työntekijöitä lähikulmilta. Lähes yhtä säännöllisesti meitä on useampi henkilö omaa työkaverijoukkoani. Juttelemme ja nauramme, yleisilme on melkeinpä aina iloinen. Näinpä sitten tulee katselleeksi ympärilleenkin ystävällisen avoimesti ja hymyillen siinä kulkiessa koko lounaspaikan läpi ruokaa ottamaan.

Tiskille mentäessä matkan varrella on pöytiä. Jostain tottumuksesta ja yleisestä ympäristöä kohtaan tuntemastani mielenkiinnosta tapaan katsella pöytiin kulkiessani. Kas, jos vaikka sattuisi tuttu kasvo siellä seassa olemaan. Näin hymyillen, hieman omissa maailmoissa tai muiden juttua kuunnellessa, tähytessä päivän tarjoilua katson aina pöytiinkin. Jossain aivon takalohkossa olen jo aikaa sitten rekisteröinyt, että eräässäkin kulmassa istuu aina sama mies. Ystävällismielinen katseeni on osunut hänen katseeseensakin varmasti monta kertaa. Sattunut matkan varrelle.

Olikohan parisen viikkoa, kun pistin merkille, että tämä mies katsoi minua pitkään. Koko sen käytävän mitan. Oma katseeni jäi jotenkin häkeltyneenä hänen katseeseensa. Seuraavina päivinä huomasin miehen etsivän katseellaan katsettani. Pää kurottui jo vastapäisen toverin olan yli, kun osuin näkökenttään. Silloin vasta tajusin, että olin todennäköisesti lähettänyt siihen suuntaan tahtomattani ja tarkoituksetta kiinnostuksen signaaleja - flirtannut vahingossa, hitto soikoon!

Nyt on tuntunut kovin kiusalliselta kävellä se pätkä. Kovin kiusalliselta! En todella ole tullut ajatelleeksi. Sinkkuaikoina sitä oli jotenkin särmempi näissä asioissa, tietoisempi. Kun nyt ei katsele ympärilleen sillä silmällä, sitä jotenkin ajattelee, ettei kukaan katso minuakaan sillä silmällä. Jotenkin näin olin ajatuksissani tuudittautunut. Tiedostamatta, kun en ole edes ehtinyt miettiä mitään miesasioita - muita kuin heppua koskevia ja aika vähän välillä niitäkin. Harmittaa. Ihan mukavan oloinen mies, enkä haluaisi ketään johtaa harhaan.

Varmastikin tämä on viattomampi ja pienempi juttu kuin miltä se omassa häkeltyneessä mielessäni on nyt muutaman päivän tuntunut. Toivottavasti mieskään ei ole ajatellut sen kummempaa kuin ehkä jotain päiviä virkistävää silmäpeliä, jota kyllä sitäkään ei ole ollut tarkoitukseni harrastaa. Nyt en uskalla katsoa sinne päinkään, vaan olen kovin syventynyt keskustelemaan ystävieni kanssa ja tutkimaan lautasia ja kuppeja toisella puolen käytävää. Posket punaisina.

Taidan olla tosi hölmö. :D