En tiedä yhtään, mitä täällä tapahtuu. Olen päivystysvuorossa ja kone on vastaavaa antiikkia kuin kaikki omat aiemmat koneeni ennen Esaa. Esa on siis nykyinen koneeni, jonka kanssa olen elänyt symbioosissa viime helmikuusta alkaen. Koska olen näiden Esan kanssa viettämieni kuukausien aikana menettänyt aiemman, lähes telepaattisen kosketuksen antiikkisiin koneisiin, en voi luvata tästä mitään kovin kaunista merkintää. Jos merkintää laisinkaan.

Yrittelin jo aiemmin tänään kirjoittaa, mutta kaikki kirjoitusyritykseni tuntuvat eilen julkaisemani kuvasarjan jälkeen kovin lattealta. Kirjoitin hieman tarkemmin eilisistä käänteistä, kunnes aloin olla sitä mieltä, että kuvat toimivat sanoja paremmin ja kertovat oikeastaan juuri sen, mitä tässä haluan kertoa. Puitteet olivat lähes satumaiset rauhallisesti leijailevine lehtineen ja kevyine syyssateineen.

Olo on huikean epätodellinen, niin yllätyksenä tämä kaikki tuli! Haluaisin nähdä meidät Suuren Kysymyksen hetkellä uudestaan, ulkopuolisena. Se kymmenminuuttinen olisi ollut ikuistamisen arvoinen. Yksityiskohtiin menemättä jonkinlainen ajatusten ja tunteiden hurrikaani pyyhkäisi lävitseni aiheuttaen ensin hysteeristä hihitystä vaihtuen sitten vuolaaseen kyynelöintiin muuttuen näiden sekoitukseksi ja myöntäväksi vastaukseksi. Hymyilyttää ajatuskin tuosta hetkestä.

Hääsuunnitelmat ovat mitä parhaimmalla mallilla! Aihetta on sivuttu epämääräisesti aiemminkin ja suorastaan hämmästyttävä yksimielisyys on ympäröinyt etäisiä haavekuvia ynnä visioita. Tähän päivään asti. Tällä hetkellä paras ja yksimielinen ehdotus on, että pidämme molemmat omat häät. Toisen häissä edustamme itseämme pahvisena, reaalikokoisena ja muotoon leikattuna kokovartalokuvana. Tiedättehän, niitä mainostuksessa käytettäviä. Ville Loposestakin oli joskus sellainen Nissenin liikkeessä.

No juu. :D Katsotaan, mitä elämä tuo eteen!