Olin koko päivän koulussa! Kyllä! Kaikista niistä ikuisista virsistä ja kiusauksista huolimatta. Oli kaikenlaista vaivalloista asiaa tiedossa ja tietkin liukkaat, mutta porhalsin kouluun ja kestin kuin nainen! Ajattelin tuossa kotimatkalla, että kyllä tästä suorituksesta pitäisi jo joku palkinto saada.

Palkintoja pötköttikin eteismatolla taas vallan kaksin kappalein! Ihanan pitkä kirje ystävältäni maailmalta. Se piti lukea kertaalleen läpi jo ennen kuin sain takin päältä. Kirje takaisin lähti jo tänään, koska olin aamutuntien oheistoimintana sattumoisin kirjoittanut kirjeen hänelle. Lisäsin vain muutamia kommentteja tuoreinta kirjettä koskien ja heitin postiin. Postcrossing-postikortti saapui tänään Portugalista!

Sain myös pari saapumisilmoitusta kirjastosta, mutta ne koskevat varaamiani tenttikirjoja. Availen ne sitten, kunhan on edes teoreettinen mahdollisuus ehtiä kirjastoon. Tämä lienee torstai.

Ai niin, nyt voin paljastaa aiemmin salailemani hurvitteluyllätyksen, koska se pääsi eilen viimen perille. Jälleen kerran kohteena ystäväni maailmalla. Paketti sisälsi Anni Polvan ihastuttavan, vanhan kirjan 'Tahdon sinut, äkäpussi' (tai jotain), ja kasaamani kokoelmalevyn sisältäen 60- ja 70-lukujen hengessä Ankia, Muskaa, Vicky Rostia ja Maarit Hurmerinta. Lisäksi pakettiin sujahti askillinen supersalmiakkeja.

Ajattelin, että noita divarin edullisia, pehmeäkantisia hömppiä voi laittaa vaikka siellä maailmalla muille ulkosuomalaisille kiertoon, niin ei ole sitten hirmuisia pakaaseja kannettavana, kun paluun aika joskus koittaa.

Nyt petailen sängyn, syön ja jään blogien seuraan innolla odottamaan kohta kylään saapuvaa vanhaa ystävää. On pikakäynnillä Helsingistä.

Postin sponsoria odotellen,
Herkku