Eilen tuli työntäyteisen ja nopeasti kuluneen viikon jälkeen ehdoton tarve hetkelle jossain ihan muualla. Lainasin hepun bestmania sen verran, että kävimme alkuillasta rupattelemassa muutaman lasillisen verran. Tarkemmin sanottuna itselleni riitti lonkero ja lasillinen punkkua. Oikeastaan en ajatellut ottaa kuin sen perinteisen yhden, mutta sitten naisten huoneessa oli mainos talon punkusta asialliseen hintaan ja oikein vesi herahti kielelle. Ehdin kotiin BB:n loppuratkaisuille. Tänään on heppu vuorostaan kaverinsa luona ja minä oikein mielelläni kotona naputtelemassa omiani.

Jestas sentään, niin se aika vain rientää. Olen jo toista kertaa mukana tässä keräyksessä bloggauksen kautta:

"Joulun taas lähestyessä on hyvä ottaa pieni hetki ja miettiä niitä meistä jotka eivät ole yhtä hyväonnisia kuin me. Näin ollen haastankin kaikki Vuodatus.net-käyttäjät tekemään lahjoituksen Suomen Pelastusarmeijan Säätiön Joulupata 2006. Vaikka voisit lahjoittaa vain 5 euroa, on siitäkin varmasti apua. Siis nyt heti tekemään lahjoitusta. Valitse keräyspotiksi Vuodatus.net."

Joulupata 2006