Aika hyvin! Selvisin ilman järjetöntä ahdistusta tähän aamuun.
Yleensähän se iskee jo sunnuntaina. Nyt löi jotenkin tajuntaan se
tosiasia, että tänään on piiiitkä päivä. Millä ihmeellä senkin saa taas
kulumaan?
Kävin eilen juttelemassa pääopettajamme kanssa. Onneksi on edes yksi
järjellinen ihminen siinäkin putiikissa. Eri henkilö siis kuin tässä
episodissa, jonka muuten voitin! Vaikeaa tämä edelleen on, mutta sain
tukea parille seuraavalle askeleelle tässä loputtomassa tehtävien
asioiden suossa. Pieni nytkähdys eteenpäin.
Kysehän ei ole siitä, ettenkö noin yleisesti pärjäisi opinnoissani.
Sehän tässä hassua onkin, kun paremmin ei voisi pärjätäkään. Opettaja
sanoi, että olen hänen pitkän uransa lahjakkaimpia. Olen vain niin
äärettömän turhautunut tuon koulun kanssa. Hulluinta tässä on se, että
kaikesta tästä huolimatta usko omiin kykyihini on hukassa.
Muistan ajan, kun en mennyt muiden mukana lukioon. Olin näet varma,
etten pärjäisi siellä. Menin myöhemmin ja pärjäsin paremmin kuin olisin
koskaan uskonut. Enkä ole koskaan ollut mikään ponnistelija koulussa.
En nytkään. Stressaan paljon enemmän kuin teen. Stressaan joistain
paljon syvemmistä asioista pienen pääni sisällä, ja ne vaikuttavat
näin. Vyyhti aukeaa kyllä asianmukaisen tuen avulla lähivuosina, muttei
se juuri nyt auta. Pelkään usein, etten jaksa.
Nyt pitää juosta!
tiistai, 1. marraskuu 2005
Kommentit