Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!


06.11.2005 - 15:04
Ensin käytännön asia. Tuolla Flickr'ssä ei saakaan kuin kolme settiä tuossa ilmaisessa versiossa, joten ajatukseni kuukausiin jaetuista seteistä karahti kivikkoon. Siirsin kaikki kuvat yhteen settiin ja sillä hyvä. Katsotaan, mitä myöhemmin keksin. Tageihin kuvat on joka tapauksessa jaettu kuukauden perusteella.



Kun kesällä kuljin hepun kanssa iltakävelyillä tai muuten ulkosalla kamera mukana, oli päällimmäisenä ajatuksena tallentaa muistoja ja kauneutta pitkän talven varalle. En tuolloin vielä pitänyt päiväkirjaa, mutta kuvat toimittivat sitäkin virkaa.



Julkiseen valokuvakansioon
eivät päässeet valokuvat muun muassa kesäisestä piknik-aamupalasta, koska kuvat ovat etupäässä meistä. Kannoimme läheiselle nurmelle järvimaisemiin kahvit, eväsleivät, viltin, tyynyt, lehtiä ja kirjoja. Ottamissamme kuvissa suu on täynnä leipää ja kahvia. Räpsimme itse yhteiskuvia käsivarren mitan päästä. Makaamme viltillä auringossa, onnellisena kainalokkain. Näytillä eivät myöskään ole valokuvat, joissa istumme naamat palaneina paikallisjunassa erään jännittävän päiväreissun päätteeksi.



Ajatus on siis onnistunut. Huomasin hymyileväni, kun järjestelin kuvia Flickr'iin. Mieleen tulvii auringon lämpöä, kävelyä käsi kädessä, kauniiden rakennusten ihmettelyä - ajatella, että tällaisia kauneuksia ihan nurkan takana! Kiireettömiä viikonloppuja, virkistäviä tutkimusretkiä.



En tiedä, kuinka paljon nämä kuvat antavat muille, mutta siellä ne nyt ovat. Lisää tulee ajan kuluessa. Toivottavasti iloa riittää teillekin asti! Itse tulen viettämään varmasti paljonkin aikaa kuvia selaten. Pidän erityisesti Flickr'in diaesityksestä. Kuluneet kuukaudet lipuvat nätisti silmien edessä kuin elämä ikään!

Tilulilu!

triinu kirjoitti 06.11.2005 - 16:35
Hyviä kuvia, kauniita maisemia! Vihreitä nurmia katsellessa tuli entistä ikävämpi kesää.
tinka kirjoitti 06.11.2005 - 16:51
Voi, kiitos tuosta terapeuttisesta diaesityksestä.

Ihana istahtaa hetkeksi alas tiskauksen jälkeen ja kattella vaan ihania kuvia. Osa niin tuttuja, osa muuten vaan kivoja paikkoja. Näitä lisää, niin eiköhän talvestakin selvitä!
Herkku kirjoitti 06.11.2005 - 17:31
Kiitos molemmille!:)

Mukava jakaa noita kuvia muiden kanssa ja vielä mukavampaa, jos niillä on samankaltaisia vaikutuksia muihinkin kuin minuun.
|noone| kirjoitti 06.11.2005 - 19:42

Himpskatti, että tulikin nostalginen ja lapsuusmuistoinen olo muutamista sinun kuvistasi. Oi niitä aikoja! *laulaa Päivi Paunun äänellä*. - Nätti kuvasetti, jatka samaan malliin! :}
Herkku kirjoitti 06.11.2005 - 20:03
Hih, kiitos! :)

Ihmeen kivoja kuvia sitä saa näin ihan räpsimällä. Tämä pimeys vain harmittaa - karsii iltakävelyiden kuvausmahdollisuuksia. Täytyy opetella ilmeisesti jonkinlaisia kuvauskikkoja.
illustrial kirjoitti 06.11.2005 - 20:07
Voi Herkku... Ihania juttuja teet elämässäsi... Voi kunpa mekin saisimme miehen kanssa aikaiseksi jotain noin ihanaa, voisi parantaa niin paljon juttuja meidän suhteessamme.

Minkähän vuoksi se useiden vuosien jälkeen siirtyy siihen telkun vahtaamiseen yhdessä, kun voisi painua ulos ihmettelemään kaikkea luonnossa näkyvää...

Se olisi niin jännittävääkin... Ehkä saisin miehen innostumaan joskus jostakin tällaisesta... Mutta kun se kitisee aina, että kun se raha... Voi, minä aion kyllä yrittää! Kiitos jo etukäteen :)
Herkku kirjoitti 06.11.2005 - 20:20
Joskus on mukava ihan vain katsoa yhdessä sitä telkkariakin.

Mutta innostan kyllä mielelläni iltakävelyille! Raitista ilmaa, vähän kuntoiluakin, hyviä keskusteluja, aikaa kuunnella toista, ympäristön ihastelua yhdessä ja kaikkea mukavaa. Tekee hyvää monella tavalla!

Onnea yritykselle! :)
Anniina kirjoitti 06.11.2005 - 21:04
Kiitos tervetulotoivotuksista. Sinulla on kiva blogi ja hienoja kuvia.

Mukavaa syksynjatkoa!
Herkku kirjoitti 06.11.2005 - 21:41
Kiitos, Anniina! Mukavaa eloa sinnekin! :)
Tuija kirjoitti 06.11.2005 - 21:51
Mm, lämpöä ja kauneutta. Flickrin maksullinen albumi muuten maksaa reilut pari kymppiä, mikä hinta entisaikaan tuli kevyesti pantua albumeihin vuodessa. Mutta mainostus sikseen.

Otsikosta tuli mieleen, että kirjoitin just hiljakkoin arkipäivän valokuvaterapiasta itsekin.
Maria kirjoitti 06.11.2005 - 22:18
Hei Herkku.
Kävin katsomassa kuviasi. Ne todella ovat terapeuttisia. Niistä tuli hyvä olo!
Herkku kirjoitti 06.11.2005 - 22:46
Tuija, kiitos vinkeistä! :)

Ja kiitos Marialle myös! Tuntuu tosi hyvältä kuulla, että kuvillani on muihinkin hyvää tuottava vaikutus.
t. kirjoitti 07.11.2005 - 17:06
Oletko kokeillut YahooPhotos'ia? Sinne mahtuu kuvia aikas melko lailla, ilmainenkin! Myös diaesitys ja monta tyylikästä kehystä ym.
Herkku kirjoitti 07.11.2005 - 19:16
T, kiitos vinkistä! En ole kokeillut, pitää tutustua!
Veera kirjoitti 08.11.2005 - 13:04
Liian ihania kuvia. Huokaushuokaus.

:)

Tulee taas niin ikävä Suomeen. Tulkaa kaikki käymään täällä!
Herkku kirjoitti 08.11.2005 - 17:46
Veera, voi kunpa voisinkin tulla!! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code