Rakas päiväkirjani,

Olen ollut viime päivinä tosi kiltti. Olen saanut lopputyötäkin eteenpäin useita kappaleita, enkä ole edes kiukutellut. Muistaakseni. Paljoa ainakaan. Mietinkin nyt, mikä olisi kaikista mukavin mahdollisuuksien rajoissa oleva palkinto, koska sellaisen olen totta vieköön ansainnut.

On muuten uskomatonta, kuinka erilainen ja suorastaan toimelias olo tulee koko loppu päiväksi, jos saa heti alkuun tehtyä jotain lopputyönsä eteen. Syyllisyyden taakka tekemättömästä työstä on siis raskas kuin mikä, lähes lamaannuttava. Kun ei voi tehdä mitään hyvällä omallatunnolla, mutta vastenmielisyys on niin suuri, ettei voi tehdä myöskään lopputyötä.

Joku viisas on sanonut, että kannattaa tehdä sitä työtä joka päivä edes rivin verran. Tämä viisas on ärsyttävän oikeassa. Säilyy se tekemisen meininki, kynnys tekemiseen pysyy mahdollisimman alhaisena.