Se tenttikirja. Sen lukeminen loppui tähän paikkaan! Jumaliste, sellaista jaarittelua pysty vakavalla naamalla lukemaan. Herra tutkija käyttää osan kirjasta nuorten tutkijakollegoidensa vaatetuksen kuvailuun. Työryhmässä hätkähdettiin aina, kun muotivaatteisiin pukeutunut Judy purjehti pitkine punaiseksi maalattuine kynsineen työhuoneeseen. ARMOA!

Vilkaisin toista lainaamaani kirjaa, joka myös löytyy tenttikirjojen listasta. Vahinko, että ehdin ja jaksoin paneutua asiaan vasta nyt. Kirja on paksumpi, mutta se on kirjoitettu hyvin ja on täyttä asiaa. Tukee mainiosti vuoden sisällä oppimaani ja kokemaani.

Siispä kirjoitin juuri opettajalle asian laidasta. Siitä huolimatta, että hän juuri ehdotti minulle tuota nimenomaista amerikkalaissoopaa.

Kysyin, onko joku muu tenttimässä tuota parempaa kirjaa, jolloin tästä vaihdoksestani ei koituisi opettajallekaan ylimääräistä vaivaa. Samahan hänelle olisi, kumman kirjan kysymyksiin vastaan, jos kysymykset ovat olemassa molempiin. Jos olen ainoa tuon kirjan valinnut, voin tenttiä sen ihan hyvin jonain yleisenä tenttipäivänä myöhemmin, että opettaja ehtii laatia kysymykset.

Sokerina pohjalla kerroin, että toinen hänelle tehtävä työ ei palaudu määräajassa. Sori!