Olin tässä yhtenä päivänä pitkästä aikaa illalla ulkona. Baarissa siis. Ostin vähän uutta kosmetiikkaa ja peräti uuden hajuveden, jota olen mielinyt ties kuinka kauan. Siis ennemmin vuosia kuin kuukausia. En juuri tuota tuoksua ollut ajatellut, jotain tuoksua vain. Edullisen, raikkaan tuoksun valitsin. Oikein Anttilasta! Pitkään mielin Puman Flow-tuoksua, mutta jotenkin aika oli jo kulkenut sen ohi. Olin ehtinyt vähän kyllästyä, vaikkei sitä itselläni ollutkaan. Puman Aqualla virkistän itseäni tämän kesän.

Ja sehän tenhosi heti! Oikein miellyttävä lähestyminen oli baarissa. Ei mitään humalaista kähmintää, että meille vai teille. Istui nätisti viereen ja kysyi, että jos antaisi numeronsa, soittaisinko joskus hänelle, niin voitaisiin mennä treffeille. Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään fraasia "kiitos, mutta olen naimisissa". :o Kerroin kuitenkin, että mukavasti kysytty. Tästä voi ottaa moni mies oppia, jos mielii tytön kanssa ulos. Ilahduttava kokemus, vaikka jouduinkin antamaan rukkaset. Myöhemmin samana iltana koin hämmentävän tapauksen, joka päätyi erään miehen toteamukseen hyvyydestäni ihmisenä ja loistavasta tulevaisuudestani. Siinä olikin ihmeteltävää yhdelle illalle ihmiselle, joka ei nykyisin käy oikeastaan koskaan missään.

Olipa tulevaisuus mitä tahansa, niin nyt ei ainakaan näytä kovin pahalta. Sain sen toivottoman lopputyöni valmiiksi ja arvosanaa tuli koko tuskan edestä. Vitonen eli kiitettävä tuli siis ja mielestäni olin ansainnut sen jo ihan pelkästä henkisestä kärsimyksestä työn sisällöstä viis. Vilkaisin vähän ennakkoon opintokorttini yhteenvetoa ja samalta sekin näytti. Jokainen päivä oli yhtä helvetin sinnittelyä ja näin jälkikäteen en todellakaan osaa sanoa, miten ihmeessä selvisin maaliin. Likimain vitosen keskiarvo kaiken sen jälkeen tuntuu ihan.. en edes osaa kuvailla, miltä. Paitsi että hyvin epätodelliselta.