Jo silloin, kun tässä asunnossa asui vain heppu, puutuin erääseen epäkohtaan. Vessanpöntön huuhtelu toimi puutteellisesti. Huuhtelussa voi valita ison ja pienen huuhtelun välillä yhteisellä painikkeella. Iso huuhtelu on ollut varsin ponneton ja pieni huuhtelu on hoitanut hommat, kun painiketta on malttanut pitää pohjassa riittävän kauan. Jo tuolloin mainitsin, että olisin tosi iloinen, jos asia korjattaisiin. Sitäkin silmällä pitäen, että todennäköisesti tulisin vielä jonain kauniina päivänä olemaan kyseisen toiletin varassa. Niin kuin nyt olenkin ollut kuluneet 1,5 vuotta.

Heppua asia ei kuitenkaan häirinnyt ja usein toimintansa pontimena onkin henkilökohtainen kokemus epäkohdasta ennemmin kuin vaimon havaitsema häiriö. Asia ei siis koskaan päässyt hepun tehtävälistalle, jonne se mielestäni kuului hepun ollessa isäntä ja mies talossa. Minä olen jo oman toilettirevohkani käynyt läpi, siitä toisella kertaa enemmän.

Sen sijaan, että asia olisi korjattu, olimme minä ja pönttö hepun yleinen naurunaihe. Kärsivällisyyteni ei koskaan oppinut riittävän pitkään painallukseen, että wc-istuin olisi tyhjentynyt vaatimattomimmankaan asian jälkeen kerralla. Se swosh-höhh-swosh-prkl-swoooosh oli hepun mielestä kerta toisensa jälkeen hulvattoman hauska tapaus.

Niin sitten tänään! Olin lähdössä aamulla töihin ja tuo nappulan vahvempi (joka sekin siis heikko) puoli lakkasi tyystin toimimasta. Sain homman juuri ja juuri hoidettua sillä vielä ponnettomammalla puolella. Hah! Minähän sanoin! Sanoin, että näin tässä vielä käy. Soitin hepulle hätäpuhelun matkalla töihin, dramaattista julistusta: "Nyt se sitten tapahtui!!".

Vaan nyt pönttö toimii taas! Täydellisesti! Huoltomiehet olivat käyneet vaihtamassa jonkin poikki menneen osan, kun olin vielä töissä. Totta puhuen olin työntäyteisen päivän aikana ehtinyt jo unohtaakin koko asian. Tunnustan myös, että ensin luulin vian korjaantuneen itsestään, mutta uskoin kyllä sitten, että ihan aidot huoltomiehet olivat käyneet hoitamassa asian.

Nyt toivon enää, että heppu puhdistaisi lavuaarin putken. Luulen, että sinne on taas pesinyt kokonainen marsuperhe. Anteeksi! Se sentään on puhtaasti oma vikani.