Teen tämän väripsykologisen persoonallisuustestin aina silloin tällöin, muutaman kuukauden välein. Nyt muistin sen Feeniksin blogista. Erikoista testissä on ollut se, että se on kerta toisensa jälkeen ollut hyvin osuva. Niin tapahtui tälläkin kertaa.

Oli mielenkiintoista huomata valitsemieni värien järjestyksen muuttuneen, kun ne olivat aika kauan melko samassa järjestyksessä. Violetti nousi jostain kärkeen vähän omaksikin yllätyksekseni. Vielä tosin eräällä osa-alueella jotain samaa jäljellä.

Yleisesti ottaen väreillä on ollut itselleni suuri merkitys murrosiästä lähtien. Tunnistan niiden vaikutuksen, huomaan selvästi erottuvia värikausia ja niiden yhteyden elämänkulkuuni.

1. Tila, jota tavoittelee tai tavoitteiden määrittämä käyttäytyminen
Toivoo saavansa virikkeensä hekumallisesta aisti-iloisesta ilmapiiristä.

2. Tila, jossa on tai nykytilanteeseen sopiva käyttäytyminen
Huikenteleva ja menevä. Tarve tuntea asioiden kehittyvän halutulla tavalla, muuten ärtymys voi johtaa pintapuoliseen tai vaihtelevaan käyttäytymiseen. Oma kommentti: En tunnista huikentelevuutta, mutta ylikierroksia kyllä.

3. Estetyt tilat tai epäsopiva käyttäytyminen nykytilanteessa
Uskoo jäävänsä vähemmälle kuin pitäisi ja että häntä ei oikein ymmärretä tai ei saa asiaankuuluvaa arvostusta. Tuntee olevansa pakotettu mukautumaan ja läheisissä suhteissaan ei saavuta tunnetta tunne-yhteenkuulumisesta.

4. Stressin lähteet
Ylikorostunutta herkyyttä ulkoisiin ärsykkeisiin. Haluaa päästä irti tyhjyyden tunteesta ja esteistä jotka eristävät hänet muista. Innokas kokemaan elämän kaikilla tasoilla ja elää rikkaasti. Tästä johtuen vastustaa kaikkea rajoituksia ja yrityksiä asettaa rajoja. Haluaa olla vapaa ja esteetön.

5. Nykyinen ongelma
Seeks to avoid criticism and to prevent restriction of his freedom to act, and to decide for herself by the exercise of great personal charm in her dealings with others. Seeks security and a position in which she will no longer be troubled by demands being made on her.

1. Viol 2. Rusk  3. Kelt 4. Pun 5. Vihr 6. Sin 7. Must 8. Harm 
1. Viol 2. Rusk  3. Pun 4. Kelt 5. Vihr 6. Sin 7. Harm 8. Must 


Muita asioita lyhyesti

Vanha koti on tyhjä ja avain jätetty. Huh. Täällä päässä vielä muutama laatikko odottaa purkamistaan. Edessä on pidennetty viikonloppu, posteljooni toi tänään kolme lehteä ja tenttikirjan lisäksi pari mielenkiintoista kirjaa odottaa lukijaansa. Oi autuutta!

Olen askarrellut iloissani sivupohjien kanssa. Minh ja Neonilla saivat yllätyspostia ilmaistuaan mielenkiintonsa vaihtelua kohtaan. Mielenkiintoisempaa tehdä muille kuin itselle, kun voi tehdä ihan toisenlaiselle persoonalle kuin mitä itse on.