Jos leikkaa kalenterista kaikki sunnuntait pois, lakkaako sunnuntaiangsti olemasta? Toisaalta siinähän poistaa itseltään toisen niistä arvokkaista vapaapäivistä, vaikka vähän hukkaanhan se näin tuskailemallakin menee. Joten poistanpa kalenterista koko ensi viikon. Noin. Tuli sekin asia ratkaistuksi yllättävän helposti.

Nökötän taas täällä omassa pikku kodossani. Tällä kertaa taustalta ei löydy sen kummempaa draamaa kuin että tulin tänne edeltä opiskelemaan (kuten näkyy) ja heppu tulee kuntosalin kautta sitten myöhemmin.

Draamasta. Jostain syystä sana yhdistetään minuun keskimääräistä useammin, luulen. Kotiasuni ovat usein punaisia ja olenkin saanut hepulta erään artistin nimeä mukailevan lempinimen Red Drama.
3222.jpg
Olen päätellyt tämän johtuvan italialaistyyppiseksi luonnehditusta temperamentistani, pistämättömästä draaman tajustani, satunnaisesta suurieleisyydestäni ja jostain sen päiväisestä. Tätä ei pidä sekoittaa liioitteluun tai tapahtumien värittämiseen.

Toisinaan jotkuta asiat on vain yksinkertaisesti tuotava voimallisesti esille. Kun tunne on iso, se vaatii myös isot puitteet. Sehän menee ihan hukkaan muussa tapauksessa. Ja kun on varustettu tällaisella temperamentilla, asiat eivät välttämättä edes voi tulla ulos pienesti. Asia on tosiasia hyvässä ja pahassa. Olen toki opetellut itsehillintää. Opettelen edelleen. Jossain kohtaa kuitenkin tulee raja, jolloin muunlainen toimiminen olisi kerta kaikkiaan vastoin luonnettani. Eikä sellainen sovi.

Tämä pitäisi oikeastaan esitellä Herkun herkuissa, mutta tulkoon tässä:
David and Goliath
ja sieltä erityisesti Character tees
2.jpg