Näin kai koko yön painajaista. Heräsin monta kertaa omaan tuskaiseen mutinaani. Ja mitä tekee heppu? Kääntää kuuliaisesti kylkeä, koska luulee minun moittivan kuorsaamisestaan. Vaikka heräsin välillä, vaivuin kerta toisensa jälkeen samaan painajaiseen.

Mielenkiintoista (minusta), kuinka unissani esiintyy nykyisin toistuvasti eräs lapsuuteni ja nuoruuteni paikka. Niin tälläkin kertaa. Ajoin siitä viime kesänä ohi ensimmäistä kertaa vuosiin, kun kiersin melkein kaikki lapsuuteni maisemat, joissa en ollut parhaimmillaan käynyt vuosikymmeniin. Jostain selittämättömästä syystä juuri tuo paikka kummittelee nyt jossain alitajunnassani. Olin veikannut näin käyvän ihan toisen paikan suhteen.

Olen edelleen tuskaisen pahalla tuulella, eikä tuo pitkä painajainen ainakaan auttanut asiaa. Tänään en meinannut herätä vielä puoli kymmeneltäkään, mikä on hyvin epätavallista minulle. Heppu kuitenkin nousi tuolloin ylös ja - ihmettelen tässä kohtaa syvästi herran logiikkaa - herätteli minuakin sen verran, ettei uni enää tullutkaan. Olisin mielelläni nukkunut pidempäänkin, kun kerrankin olisi unta riittänyt, eikä ole mitään parempaakaan tiedossa.

Tähän kun vielä lisättäisiin perinteinen sunnuntaiangsti, olisin varmasti mennyttä naista. Nyt angstiin ei periaatteessa ole syytä, koska on loma. Tosin kaikkea ikävää velvollisuutta olisi silti runsain mitoin.

Pois tämä alakulo ja masennus. Hus!

Olen aloittanut jo torjunnan. Kulhossa muhii pannukakkutaikina! Herkun tapaan ryhdytään ensin toimeen ja ainesten ollessa kasassa tarkastellaan reseptejä, että menikö oikein. Onnistumisen mahdollisuudet näyttivät - luojan kiitos - hyviltä. En kertonut hepulle, mitä teen. Saakoot nyt vähän positiivistakin yllätystä tähän rasittavaan viikonloppuun.

Mukavaa sunnuntaita!