Hiljaisuuden auvo

Ihana hiljaisuus. Jo reilusti ennen kahdeksaa talohuollot käynnistivät lehti-imurinsa meidän pihassa ja naapuritalon pihassa. Heti kahdeksan jälkeen joku rouva tamppasi innoissaan kaikki mattonsa. Luovutin nukkumisen suhteen ja otin kirjan käteeni. Anna-Liisa Haakanan Se mitä et muista. Nyt on ollut varmaan jo tunnin ajan ihan hiljaista. Kysyn jälleen kerran, miksi metelipitoisimmat toimet hoidetaan aamun ensimmäisinä töinä. Miksi?

Syysloma alkaa nyt

Kuten näkyy, en tänään edes yrittänyt kouluun. Huimaus ei ole enää niin paha, mutta uni tuntui maistuvan siitä huolimatta, että eilen nukuin päivällä sen viisi tuntia. Edessä on reilun viikon loma. Aion levätä ja saattaa kouluhommia ajan tasalle. Siinäpä hommaa onkin, eikä inspiraatiota näy missään. Siis niihin hommiin, lepäämisen suhteen olen hyvin motivoitunut. Loman jälkeen alkaa koulussa kovempi tahti ja tenttipäivätkin lähestyvät. Fiksu tekisi aiemmat työt nyt pois alta.

Viikonloppu

Pakkaan pitkästä aikaa Esan laukkuun ja siirryn viikonlopuksi hepun neliöihin. Mukavaa olla vaihteeksi siellä. Parempi sänky, enemmän tilaa, molemmilla koneet käytössä, mahdollisuus katsoa elokuvia ja hoitaa ehkä mööpeliprojektikin loppuun. Siellä odottaa yksi hyllykkö, josta pitäisi rapsutella parilta viimeiseltä pinnalta maalit pois. Päästään pohtimaan parasta vaihtoehtoa uudeksi pintakäsittelyksi. Otan kaulaliinaneuleen mukaan ja käyn ehkä kirjastossakin vielä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!