Olen huomannut yhden asian.

Normaaleina kouluaamuina on useimmiten hyödytöntä alkaa kirjoittaa blogia. Tämä johtuu siitä, että ajatus pyörii näinä aamuina sitä ikuisesti toistuvaa rataansa. Ei välttämättä ole mielekästä joutua lukemaan samaa virttä aamusta toiseen. Etenkään, jos kyseessä on itkuvirsi tai valitusvirsi. Niin kuin on.

Aamun valitusvirren sensuroimaton ajatusrata:

Voi helvetti! Tunnin päästä pitäisi olla taas koulussa.
> Miten taivaallista olisi vain jäädä tähän. Jäisinkö?
> Luojan kiitos, aamupäivän tunnit pitää se hyvä tyyppi.
> En ole kyllä kertaakaan ollut poissa sen tunneilta... tilaisuus!
> Tästä aiheesta piti olla kyllä jokin oppimispäiväkirja...
> Eikä kyllä oikein ilkeä olla poiskaan, meitä oli viimeksi vain kuusi!
> Miten ihmeessä sitä jaksaa taas istua koko aamupäivän siellä?!
> Millä helvetillä sen ajan saa kulumaan?
> Jos menisi vasta iltapäiväksi. Iltapäiväksi on pakko mennä.
> Ei jumalauta, iltapäivä on niitä hirveitä ryhmäharjoituksia!!
> Jään kyllä kostoksi kotiin aamupäiväksi.
> Vaikka ei kyllä viitsisi.
> Toivottavasti se iltapäivä menee nopeasti.
> Viikon viimeinen koulupäivä, pakko skarpata nyt!
> Voi sitten olla joku toinen kerta poissa.
> Ei kyllä huvita yhtään koko laitos! Tylsistyn kuoliaaksi siellä.
> Miten ihmeessä sitä on päässyt tähänkin asti?
> Koko koulu on niin hanurista, ettei ole tosikaan.
> Aaaaaaaargh.
> Voi v****, mitä p*****.

Näin.