Jo nyt on taas. PMS pitäisi jo hiljalleen olla selätetty, mutta en vain
näköjään osaa olla. Tai siis. Kun toinen sanoo jotain mielestäni
tyhmää, tuntuu maailmanlopulta, kun se toinen ei tajua, miksi koin
jutun tyhmänä. Ei, vaikka kuinka koitan suhteellisen rauhallisesti
selittää. En jaksa tapella, en jaksa vääntää, en jaksa huutaa, joten
näytän ovea. Väsyttää ja hyvin helposti ärsyttää pienetkin asiat ihan
liikaa. Ja toisella on hetkellinen stressi omassa elämässään, joten
sietokyky on nyt sielläkin päässä rajallinen. Alkaa härkäpääksi. Äääähh.
Joku yliherkkyys on. Kävelin aiemmin tänään koulusta kaupungille, kun
ohi ujelsi pitkän aikaa ambulanssia ja paloautoa. Kurkkua alkoi
kuristaa ja tajusin, että itketti. Jollain on jossain hätä.
Blaaahhh. Tarvitsen viikon loman kaikesta. Lähettäkää minut maaseudulle
johonkin vanhaan kartanoon, mukaan kontillinen taide- ja
askarteluvälineitä.
tiistai, 8. marraskuu 2005
Kommentit