Väsynyt ja kuumeinen olo. Päätän silti tehdä meille pannukakun. Tehdessä kohtasin muutaman vastoinkäymisen.

Tarina on osin sensuroitu, joten siihen kannattaa elävöittämisen nimissä mielessään lisätä liuta seuraavia efektejä: Epäuskoisia huudahduksia, laaja kirjo reippaita voimasanoja, yleistä mekkalaa, kitinää, hysteeristä repeilyä, hihitystä ja naurua. Yleinen ilmapiiri: väsyneen riemukas, paikoin vain väsynyt.

Vastoinkäyminen 1

Otin astiakaapista kulhon, jonka heppu oli viimeksi tiskannut. Kai. Jostain kohtaa. Reunoille oli jäänyt reilusti kuivaa taikinaa. Jouduin siis tiskaamaan, koska jostain syystä heppu ei lämmennyt tiskaamiselle, mutta ehdotti, että leipoisimme koko pannukakun yhdessä.

Vastoinkäyminen 2

Otin jääkaapista kaksi kananmunaa. Nätisti ja hellästi. Siitä huolimatta peukaloni meni läpi toisesta munasta! Tästä johtuen muna tippui lattialle ja hajosi lopullisesti. Kävin rätin siivouskaapista ja aloin siivota kysyen samalla, miksi juuri minä siivoan sitä munaa lattialta. Heppu sanoi, että hän siivoa, jos vain pyydän. No minähän pyysin. Siinä kohtaa, kun heppu rättiä välillä pestessään steppasi viittoilustani huolimatta paljain jaloin munassa, luuttusin lattian loppuun.

Vastoinkäyminen 3

Heppu mittasi maidon. Litran tölkki, josta taikinaan tarvittiin 9 desiä. Heppu kaataa fiksusti yhden desin maitoa mittaan aikeenaan kaataa loput maidot kulhoon. Ennen kuin tiesin aikeesta, oli ilmeeni kai näkemisen arvoinen, kun heppu alkoi juoda maitoa mitasta. Heppu nimittäin repesi ja purskautti maidot ympäriinsä.

Vastoinkäyminen 4

Heppu rikkoo munan kaapin oveen. Kaapin oveen! Meuhkaamisen lomassa heppu kertoo rikkovansa munat yleensä päähänsä  - päähänsä!!!, mutta ajatteli nyt olla hienotunteinen. No voi kiitos! Rikoin toisen munista hienotunteisesti kulhon reunaan, ikään kuin esimerkkinä.

Vastoinkäyminen 5

Ei se osannut vatkatakaan.


Taikina on nyt onnellisesti turpoamassa. Ja tästä kaikesta huolimatta heppu laittaa meillä enemmän ruokaa kuin minä.