Esa on kiikutettu haikein mielin lähimpään postitoimipaikkaan odottamaan lähtöä maailmalle. Asiat järjestyivät sillä tavalla onnellisesti, että palatessani kotiin täällä hyrräsi jo naapurin Mokbar. Jalo ja toimelias sulhaseni oli juuri asentanut lainavehkeen valmiiksi.

Nälkäisenä ja eroahdistuksessa rypiessäni minua harmitti Mokbarin näytön toinen laita, joka on kurtussa ja ikään kuin laineilla pystysuunnassa. Sen läpi kun pidempään tuijottaa tekstiä, tulee pahoinvointi ja päänsärky. Nyt muutaman tunnin asiaa sulateltuani tunnen enää syvää kiitollisuutta. Miten päin täällä olisinkaan ilman Mokbaria!?

Joskus satun vilkaisemaan jonkun blogin tilaajamääriä ja sen sellaisia. Monen suosikiksi rastittamani blogin tilaajamäärä on yllättänyt. Kun itse on saattanut lukea jotain blogia jo pidemmän aikaa ja tullut tutuksi, on jotenkin kai kuvitellut olevansa osa paljon suurempaa lukijakuntaa viihtyisän mukavassa blogissa. Jos muutaman tällaisen yllättävän mainitsisin, niin esimerkiksi nämä: