Ollaan oltu hepun kanssa ilta omissa menoissamme. Heppu soittaa.
- Moi! Oon siinä pihalla kohta. Heitätkö mun perunamuussin ikkunasta?
En ole nähnyt kyseistä perunamuussia, ja mielessäni risteilee kuvia perunamuussista kattilassa. Naurattaa.
- Mikä perunamuussi? Missä?
- Se jauhe, siellä ylimmällä hyllyllä.
Nyt muistankin nähneeni paketin ruokakaapissa. Lupaan heittää sen.

Heppu on tulossa jo läheisessä puistossa ja sanoo, että muussin voi heittää vaikka heti. En yletä ylähyllylle, vaikka pitkä olenkin. Otan tuolin ja nousen kurottamaan pakettia. Suljen paketin vielä varmuudeksi pieneen muovipussiin, koska avattu pahvipakkaus voi olla on vaarassa levitä pihamaalle.

Avaan ikkunan ja tähyilen korkeuksistani tummaa hahmoa, mutta ketään ei vielä näy. Ulkona on selvästi pakkasta ja paljaisiin käsivarsiin käy kylmä. Hepun sanoista huolimatta saan odotella vielä hetken.

Pian hahmo kuitenkin saapuu ja vilkuttaa. Heilutan pussia.
- Mä heitän tän tuohon nurmikolle, huudan mahdollisimman hiljaa.
En saa pussille kunnolla vauhtia kapeasta ikkunasta. Pussi lässähtää yläilmoista ehjänä kivisille laatoille.
- Kiitos, heppu huikkaa ja vilkuttaa.
- Heippa, huudan hymyillen, vilkutan takaisin ja suljen ikkunan.


PS. Jos ulkoasun uudet siniset sävyt ovat liian haaleat, laittakaa kommenttia! Mokbar näyttää kaiken noin sata kertaa tummempana kuin Esa.