Kävimme ruokkimassa ötökät ja samalla teimme pienen iltakävelyn. Siellä tuulee kohtuullisen navakasti, muttei ollut muuten kylmä. Talot ovat kauniita noilla nurkilla. Unelmia.

25353.jpg

Ehdimme pelata melkein yhden erän Master Mindia ennen kuin Tanssii susien kanssa juuri äskettäin alkoi. Olen nähnyt tämän elokuvan joskus vuosia sitten pariin kertaan ja pitänyt siitä muistaakseni paljon. Katsotaan, pysynkö hereillä loppuun asti. Ainakin nukuin sikeät päiväunet iltapäivällä.

25354.jpg

Yllä ihastuttava joulukampaukseni, jonka heppu eilen ihan itse ja omatoimisesti laati, kun istuin siinä jaloissa lahjoja availlessamme.