90-luvun lopussa huomasin tutun silmälaseja kokeillessani, että erinomaisen täydellinen näköni oli hieman huonontunut. Kevyillä laseilla näkyivät huoneen kauimmaisetkin nurkat terävinä. En ollut huomannutkaan muutosta. Pärjäilin hyvin vielä pari vuotta, kunnes piti nähdä isojen luentosalien perältä salin eteen.

Olin perheeni lailla rahaton, joten sain harkinnanvaraisena toimeentulotukena maksusitoumuksen erääseen tiettyyn optikkoliikkeeseen, jolla oli sopimus sosiaalitoimen kanssa. Siellä seinällä oli kapea hylly kehyksiä, jotka maksusitoumus riitti kustantamaan. Luulen, että se hylly lähti seuraavaksi jakoon Venäjän katulapsille ihan hyväntekeväisyytenä.

Maksoin välirahaa sen minkä pystyin ja sain lähes siedettävät kehykset seuraavasta hyllystä. Kehykset, jotka edes jollain tapaa ehkä sopivatkin kasvoihini ja tyyliini silloisen kampaukseni ollessa iso ja pörhäkkä. Totuttelin laseihin yksin kotona televisiota katsellessa ja käytin niitä julkisesti vain istuuduttuani luentosaliin. Nykyisellään lasit ovat mielestäni järkyttävän isot kasvoihini ja varastavat koko shown. Kamalat.

Tällä hetkellä järjestys pienessä kodissani on sellainen, että sänky on toisella puolella huonetta kuin pikkuruinen televisio. Jos haluan nähdä tekstin hyvin ja kuvankin selvästi sängyltä käsin, on käytettävä laseja. En ole vieläkään niitä tottunut pitämään, joten harvemmin katselen televisiota sängyltä.

On kuitenkin olemassa yksi ihminen, jonka mielestä lasit ovat täydellisen ihanat. Vieressäni tässä sängyllä kuolaa yksi kappale kuumia miehiä. Voitteko kuvitella! Tyyppi villiintyy täysin, kun kaivan lasit naftaliinista. Lasit kuulemma sopivat minulle todella hyvin ja tekevät minusta entistä eroottisemman. Voi elämä!