15501.jpg Vuosipäiviä! Niitä riittää, jos on vähänkään soudettu ja huovattu niin kuin meillä. Tänään on kuitenkin yksi merkittävimmistä - tapaamisen vuosipäivä! Sitä on muisteltu tässä vuosien varrella useinkin. Oli niin yllättävää ja kutkuttavaa.

Raotan verhoa hiukan, mutten mene tämän kummempiin yksityskohtiin tai vuosilukuihin. Olimme päättäneet tämän mukavan kaverin kanssa, että viettäisimme itsenäisyyspäivän viikonloppua minun luonani. Niinpä hän sitten matkusti tänne. Ajatuksena oli itsenäisyyspäivän aattona maistella hieman juomia ja lähteä sitten katsomaan kaupungin yöelämää. Näin tehtiinkin ja oli tosi mukavaa!

Palasimme mukavan illan jälkeen luokseni nukkumaan. En tehnyt vieraspetiä. Kyllähän nyt aikuiset ihmiset voivat samassa sängyssä nukkua ihan asiallisesti. Niin tapahtuikin. Kaveri oli hyvätapainen herrasmies, vaikka kummankin mielissä paloi jo jotain paljon enemmän. Nukahdin sievästi ja toverillisesti herrasmiehen kainaloon.

Vaikka alkuun olikin ollut varovainen puhe yhden yön visiitistä, jatkui yhteinen viikonloppu luontevasti. Tapasimme kaverin tuttavapariskuntaa. Myöhemmin kuulin, että siellä oli jo purettu sydäntä, että tuo tyttö on ihana, mitä ihmettä teen?! Minullakin olo tuntui hassusti pariskuntamaiselta, eikä se tuntunut vaivaavan kaveriani. Ilmassa oli jotain! Varmistuimme siitä ennen kuin seuraava aamu koitti.

Lähtöpäivä kului sekavin tuntein. Olin ihastunut. Olo kaverin kanssa tuntui niin luontevalta, mutkattomalta ja yksinkertaisesti oikealta. Emme kuitenkaan osanneet puhua tulevasta sen kummemmin. En osannut ajatella kaukosuhdetta. Tästä tapahtumat lähtivät kuitenkin etenemään vauhdikkaasti siten, että tunteista puhuttiin jo kaverin kotimatkalla tekstiviesteissä. Seuraavan viikonlopun vietin hänen luonaan. Huomenna juhlimme virallista seurustelun vuosipäivää. :)


15501.jpg Tänään on myös hyvän ystäväni syntymäpäivä.

Pst! Joko viittasit nimenhuudossa?