Melkein kävi vahinko, että olisin nukkunut pommiin. Kello soi seitsemältä, mutta näpyttelin itselleni puoli tuntia lisäaikaa. Mikä lie vahinko siinä sitten sattunut, kun herätys ei ollutkaan päällä, kun vilkaisin kelloa 7:36.

Tänään on pitkä päivä, mutta yhtä pitkää päivää ei tänä vuonna sitten enää olekaan tiedossa, mikäli edetään tällä kalenterilla. Täytyy panna paino sanalle 'mikäli', kuitenkin.

Blogilista näytti olevan keikallaan, kun sinne äsken yritin pariin otteeseen pyrkiä. Jos tulee asian tiimoilta hätä käteen, niin täältä löytyy useita linkkejä mukaviin blogeihin. Senkin päivittäminen on kesken. Toisekseen olen merkannut suosikeiksini noin 300 blogia. Laskin aivan itse eilen. Eilen oli muuten jotain hetkittäistä ongelmaa myös Bloggerin ja Blogsomen blogien kanssa.

Ihanissa naisissa juteltiin eilen itsenäisyyspäivästä ja sen koskettavuudesta. Ja tämä Susiennen juttu jaksaa edelleen naurattaa!

Tein eilen 9 joulukorttia! Kantavana ajatuksena oli kierrätys. Ei, en käyttänyt viime vuonna saamiani joulukortteja yliviivaten alkuperäiset lähettäjän ja vastaanottajan. Käytin pakkausmateriaalia ja vanhoja lehtiä. Lisäksi akryyli- ja peitevärejä. Voi olla, että tulee vielä koristusta toissavuotisella kohovärillä. Enempiä en kerrokaan. Paitsi että tarvitsisin yhden viljatytön osoitteen. Ja yhden ranskattaren kotiosoitteen.

Hei sanokaa, ettei tänään tarvitse mennä minnekään. Olisi tuo eilen uudelleen valitsemani tenttikirjakin, joka pitäisi ottaa haltuun. Huomiseksi.