Löytyi syykin tähän vetelyyteen. Ylenpalttinen palelu ja epäilyttävät tuntemukset sieraimistossa kannustivat mittaamaan kuumeen, kun nyt sellaisenkin mittarin omistan. 37,4 on itselleni jo varsin riittämiin lämpöä osoittamaan, että olen kipeä. Viime viikolla jo tuntui vilustumista, vaikka yritin turata vaatetta päälle hirviömäisiin pakkaslukemiin. Tämä vetoinen asunto tuskin on auttanut asiaa.

Nytpä siis jatkan iltapäivänkin lepoa. Rasti seinään, mainetta ja kunniaa! Olen nimittäin lukenut jo 20 sivua tenttikirjaa. Enää sellaiset 240 sivua, mutta alkuhan on aina vaikein, vai mitä?

Posti oli ilahduttava taas tänään!

Tursun jaostolta tuli mainio Viivi & Wagner -kortti: Isä oli kyhännyt itse hauskan kortin, jossa pääpaino oli Iltalehdestä torstaina leikattu pannumyssy-artikkeli liittyen joululahjaksi saamaani niksipirkkakirjaan. Hullu yhteensattuma tämän vitsin kanssa muuten oli jouluna saamani ihana itsepiirretty kalenteri niksipirkkapohjalta. Parasta!

Iloisten asioiden lisäksi vuokraemäntä muisti vuokrankorotuksella. Osasimme tätä kirjallista versiota odottaa, koska asiahan otettiin puheeksi heti sen jälkeen, kun olimme allekirjoittaneet vuokrasopimuksen uusiksi. Ei viiden euron korotus mitään muuta, mutta oli kyllä jotenkin erityisen tökeröä kertoa se vasta sitten, kun nimet olivat papereissa. Tahditonta, sanon minä!

Huvittavaa taasen on se, että rouva on paukuttanut vanhalla kirjoituskoneellaan muun muassa väärän asunnon numeron kirjekuoreen. Tuota heittoa ei ihan lyöntivirheeksikään voi sanoa. No, käsittääkseni istun joka tapauksessa ihan oikean huoneiston olohuoneessa tällä hetkellä. Täällä asuva mieskin näyttää olevan vanha tuttu.

Kirjeen sisältöä en ole vielä edes silmäillyt, kun vastaanottajaksi on nimetty pelkästään heppu. Parempi odottaa hepun kotiutumista muutenkin - tiedä mikä ylläripylläri kuoresta vielä paljastuu.

Pitäisi tehdä To do -lista kaikesta muuttoon liittyvästä paperisirkuksesta, mitä vielä on tekemättä. Ilokseni moni asia onnistuu nykyisin Internetissä, ja kaikki sellaiset asiat olen tainnutkin jo toimittaa.