Kun on kuumeillut puolitoista kuukautta puolikuntoisena ja nyt viimeiset päivät kärsinyt niin pahoinvoinnista kuin huimauksestakin, ei liene ihme, ettei oikein meinaa jaksaa mitään ylimääräistä. Helposti ahdistaa ja raivostuttaa, jos kerta toisensa jälkeen joutuu muistuttamaan lähimmäistään siitä, että vaikka pakon edessä toimin, hoidan asioita ja olen ylipäätään hengissä, olen silti ihan helvetin lopussa. Ehkä jopa hieman huolissani terveydestäni.

Ylimääräiseltä tuntuvat muun muassa pienimpienkin asioiden selittäminen. Hermot hirttävät kiinni sillä sekunnilla, kun toinen ei meinaa ymmärtää, ymmärrä ymmärtää, eikä varsinkaan ymmärrä antaa olla. Raivostuttaa niin paljon, että tekisi mieli repiä, riipiä ja raastaa jotain kappaleiksi.

Ja nyt pitäisi vain tyynesti syödä kunnolla, että jaksaa paastota aamuun verikokeiden takia. Harvoin valitan tällä tavalla, siitäkin voinee päätellä jotain.