Uskomattoman taistelun jälkeen sain itseni kouluun. Kiitos hepulle ymmärtäväisestä suhtautumisesta, tsemppaamisesta ja kaikesta muusta psyykkaamisesta. Täällä ollaan!

Tästä aamuisesta valitusvirrestä on olemassa vakiopohja. Samaan tyyliin se aina menee, jos on mennäkseen. Ensin laitoin kännykän torkulle, sitten siirsin herätystä reilusti kaksikymmentä minuuttia. Heppu nousi tässä vaiheessa, minä laitoin herätyksen kokonaan pois - minä en mene minnekään! Uni ei kuitenkaan enää tullut, joten nousin pohtimaan asiaa pystyasennossa.

Kuinka monta kertaa pystyykään tunnin sisällä päättämään jotain ja siinä samassa pyörtämään päätöksensä. Kamala arpominen. Samalla huomaan kuitenkin virittäväni hiuksiin poninhäntää, pesen kasvot, valitsen vaatteet, harjaan hampaat. Kitisen ja vötkyilen, kunnes olen ulkona kävelemässä kouluun ihmetyksen vallassa.

Miten tämä voikin olla näin vaikeaa? Aikuisella ihmisellä!! Ehkä tämä on jokin kierkegaardilainen ahdistuskuvio valinnan mahdollisuuden edessä.