Voi, miten aika onkin taas rientänyt!

Postia

Posti toi tänään ihania asioita. Pitkä kirje ystävältäni maailmalta ja Anni Polvan kirja Vihellä minulle Viki! Eksynyt oli nähnyt kyseisen kirjan kirpputorilla ja muistanut minut. Hän tarjoutui ostamaan ja lähettämään kyseisen kirjan minulle. Ajatelkaa! Ja vieläpä lahjana. Olen ihan otettu. Kiitos!

Talousostoksilla

Kävin talousostoksilla. Tarvitsin pari säilytysrasiaa jauhoille, kortteja ja postimerkkejä, leidisheivaustuotteita - jollaisella muuten veistelin aamulla uudet otsahiukset itselleni - ja vuoripalmun, joka kuulemma pärjää vähemmälläkin valolla. Palmulle jäi hankkimatta vielä nätti ruukku, samoin moni muu asia jäi odottamaan hankintaa. Money in cash -tilanne kun on hieman huono.

33567.jpg

Uusi Polva ja uusi palmu. Pari satunnaista kaktusta.

Jälkijunassa

Jokin aika sitten kulki sellainen meemi, jossa ihmiset julkaisivat valokuvia näkymistä ruudun yli. Oma sohvannurkkanäkymäni on nyt sitten tässä:

33568.jpg

Vaalit 2006

Alla oleva kuva taas on päivän Ilta-Sanomista, verkkoversion etusivulta. Tarzalla on niin mainio ilme, että jos jotain näistä vaaleista on jäätävä myöhemmin muisteltavaksi, se olkoon tämä kyseinen kuva. Sauli näyttää siltä kuin aikoisi nuolaista kunnolla Madameksi lehdessä tituleeratun presidentti Halosen kättä.

33570.jpg

Puolukka-kaurapuuro

Nyt on nälkä. Hepun virnuilusta huolimatta haluan suositella teille puolukka-kaurapuuroa. Desi kaurahiutaleita ja 2 dl vettä/maitoa laitetaan korkeareunaiseen kulhoon. Ripaus suolaa perään ja mikroon. Minuutin kuluttua sekaan heitetään noin desin verran pakastepuolukoita. Tämän jälkeen annetaan vielä mikrolla kyytiä pari minuuttia. Välillä voi sekoittaa. Saa nauttia suoraan kulhosta, jos haluaa. Lähimmäiset eivät saa virnuilla.

Suosittelen myös edelleen Riitan Herkun kuningatarkiisseliä, sekä ruusunmarjakiisseliä.