Huomenta, rakkaat peipposeni! Jokaiselle vielä lämmin kiitos eilisestä myötäelämisestä ja tuesta.

Vointisektori

Ihminen nukkuu huonosti janoisena ja nälkäisenä. Nyt on kuitenkin ilahduttavan lyhyellä jonottamisella vuodatettu viisi putkea verta ja selvitty takaisin kotiin ilman taintumisia. Laboratorio sentään oli vielä entisellä paikallaan melkein nurkan takana. Ainakin osan tuloksista pitäisi ehtiä huomiseksi lääkärille, jolle sain akuuttiajan.

Olisinpa tajunnut varata tuoremehua täksi aamuksi. Nyt sitä menisi vähintään gallonan verran. Vaikea alkaa syödä, kun on jo liian nälkä. Alkuperäinen ajatukseni oli, että söisin aamupalan ja kiirehtisin kouluun uuden kurssin alkuun. Siellä kun pitäisi aina olla, jos meinaa jatkossa ymmärtää jostain jotain. Olo on sellainen, että fiksu ihminen jäisi kaikesta huolimatta kotiin. Melkoisen reunalla kun tämän jaksamisen kanssa nyt keikutaan.

Romatiikkasektori

Ette kyllä arvaa, mitä eilen tein ikään kuin kostoksi maailmalle sen jälkeen, kun olin raahautunut sinne kaukaiseen terveydenhuoltoon. Kuljin morsiuspukuliikkeen ohi. Ja yhtäkkiä vain olin siellä putiikissa! Enkä vain putiikissa, vaan ilkosillani sovitushuoneessa! Eikä siinäkään vielä kaikki - varasin itselleni vuokrapuvun! Sovitin useita, vaikka tiesin jo ensimmäisen jälkeen, että se se on.

Viisauden sana kaltaiselleni naiselle, joka suunnittelee säästävänsä rahaa ja astelevansa vihille jossain vaatimattomammassa asussa: Älä koskaan pue päällesi morsiuspukua! Sen jälkeen ei ole enää paluuta. Muut ideat lakkasivat olemasta sillä hetkellä, kun sujahdin siihen mekkoon. Puvun näkee ennen hääpäivää ainoastaan kaaso. Hiii!

Olimme sopineet eiliseksi myös hääpaikan varauksen vahvistamisen. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja teimme alustavan rungon pienimuotoisesta tarjoilustakin. Ruoka- ja juomahäitä emme voi järjestää, mutta eiköhän tunnelmaan päästä pienemmälläkin. Naimisiin ainakin - sehän on pääasia! :)