Yksi outo tapa lisää

Sain kaksi uutta haastetta Outojen tapojen osalta. Tuolta linkin takaa löytyvät ensimmäiset viisi, tein sen jo jokunen päivä sitten. Voisin lisätä tähän ainakin sen, että sekoitan mielelläni raejuustoa erilaisiin vanukkaisiin. Tiedättehän Jackyt, Nam Namit, Niket. Tämä on peruja ajoilta, jolloin treenasin ja turvasin riittävän proteiinin saannin joka mutkassa. Oikeasti hyvää!

Tapojen erilaisuus parisuhteessa

Tulikin mieleen tapojen erilaisuus parisuhteessa. Siitä voisikin saada muuten laajemmankin aiheen Ihaniin Naisiin. Kerron nyt tässä kuitenkin yhden eroavaisuuden, josta meillä edelleen tulee puolin ja toisin mainintaa aina silloin tällöin. Olen sivunnut aihetta aiemmin otsikolla Entropia.

trendiharja.jpg

Kun olen syönyt, mutten aio heti tiskata astioita, huuhtelen astian ja jätän sen likoamaan. Esimerkiksi täytän kulhon vedellä. Niin saman astian saa käyttöön vaikka heti pesaisemalla sen nopeasti. En kestä kuivan ruuan rapsuttelua. Heppu puolestaan ei kestä likoavia astioita tiskipöydällä, eikä juuri altaassakaan. Hän haluaisi vain pinota likaiset astiat siististi, jolloin ruuan rippeet kuivuvat astioihin. Blaah. Minä en niitä koppuroita tiskaa, eikä heppu koskea altaaseen likoamaan unohtuneisiin astioihin.

Minulla olisi tähän ratkaisu, josta olen joskus yrittänyt mainitakin. Vinkki on Sillä siisti -ohjelmasta. Sumutinpulloon laitettiin vettä ja tiskiainetta. Sillä sumutettiin käytetyt astiat, joita ei heti pesty. Enää puuttuu se pullo! Milloinkahan muistaisi?

taustakuva_tanjaerja_thumb.jpg