Aurinko paistaa, mutta mieli on outo. Vähän surettaa sekin, että tänään on taas jo yhtäkkiä sunnuntai. Jotenkin olisin kaivanut 'yhen päivän eelleen', eli yhden päivän lisää viikonloppuun.

Hepulla on tuolla taka-alalla jokin tietokoneprojekti. Koppa on auki, ruuveja lentelee ja välillä kuuluu kevyttä kiroamista. Nyt olisi varmastikin hyvä väli lähteä ottamaan happea kameran kanssa - siis kumpaisenkin. Sen jälkeen hepulla on kahvihetki eksänsä kanssa, jonka jälkeen alkaa jääkiekkojamboree.

Minua on vaivannut lähipäivinä makeanhimo. Todennäköisesti henkinen, eli jonkinlaista lohtumässyn tarvetta. Sille ei pidä antaman ihmisen pikkusormeaankaan, joten koitan vain pitää huolen verensokerin tasaisuudesta, joka osaltaan auttaa pitämään rotia. Hepun tuoma kilon (nykyisin puolen kilon) englanninlakritsipaketti ei varsinaisesti auta asiaa, vaikka yritän piilotella sitä itseltäni.

Mene pois paha henki! Liekö pms.