Olin aamupäivällä reipas - siis käsittämättömän reipas - ja siivosin koko huoneiston. Tiskasin myös kaikki tiskit! Paitsi sen likaisen lautasen, jonka löysin vasta jälkikäteen työhuoneen hyllystä! Heppu on saanut jo asianmukaisen puhuttelun nuhteineen asian tiimoilta. Pesin myös koneellisen vaatteita, kun heppukin on lähdössä sinne matkalleen. Laitoin itseäni ylistävän tekstiviestin hepulle. Heppu soitti kysyäkseen, mitä hän nyt tekee, kun oli ajatellut tehdä han saman töistä tultuaan. Ööö.

Minulla on uutta tekniikkaa! Tekniikka on iloinen asia. Uuden tekniikan ansiosta kuvamateriaalini muun muassa blogeissa tulee monipuolistumaan. Kyseessä on siis skanneri. Samalla loppuu tulostuksen kanssa ihmettely ennen kaikkea koulutöiden kanssa, koska samassa värkissä on myös tulostin. Jipii! Olen haaveillut ikuisuuden molemmista.

Kurkku tuntuu hieman kipeältä, olo on kuumeinen ja huimaakin hieman. Ihan mahtavaa. Tätä laatuahan ei tänä talvena olla paljoa nähtykään.

Sivupohja, joka tässä hetken aikaa on käytössä, löytyy täältä.