Yöllä huomasin miettiväni, mitä tapahtuisi, jos Suomesta loppuisi tyystin kokonaan suklaa. Seuraava ajatus oli, mitä tapahtuisi, jos Suomesta loppuisi suklaa ja kahvi.

Muistin myös olla edelleen katkera siitä, että Nikke-vanukkaiden lakritsimaku lopetettiin. Siitä on jo aikaa, mutta muistot elävät yhä. Lakritsivanukas raejuustolla oli ihastuttava makuelämys! Raejuusto käy toki myös suklaavanukkaisiin, mutta ei se ole silti ollenkaan sama.

Eilen olin aamusella innoissani aurinkoisesta päivästä. Pakkasin kameran taskuun ja lähdin hepun kanssa toiveikkain mielin rantaan jatkamaan sorsakuvauksia, jotka viikko sitten jäivät kesken akun loputtua. Aurinko paistoi, mutta oli kova tuuli. Niin kova, että kuvaustunnelma lässähti täysin. Siellä ne sorsolat räpistelivät tuulesta huolimatta, mutta nappasin vain pari nopeaa kuvaa.

45655.jpg

Yhtäkkiä heppu sai päähänsä, että nyt uudistamme astiastoamme. Ei siinä auttanut kuin lähteä katsomaan astioita. Teemaahan minä havittelen, mutten raaskinut millään. Tässä on suuria menoeriä tuloillaan ilman niitäkin. Päädyimme hyllyttämään joitain astioitamme ja hankimme tilalle kaksi keltaista syvää lautasta ja muutaman korkean, kirkkaan juomalasin.

Vaatehuoneeseen hankimme minulle oman pienen pyykkikorin, lisäksi sain shampoon ja pari tikkaria. Kalleimmaksi hankinnaksi muodostui paistinpannu. Huomasin nimittäin eräänä päivänä paistinpannun pinnoitteen menneen järkyttävään kuntoon. Minähän en meillä paljoa paistele, nyt vain sattumalta huomasin.

Spinal Tap tuli nautittua kokonaan jo perjantaina, eilen katsoimme Crashin.

Jokohan tänään saisin väkerrettyä itselleni ihan uniikin sivupohjan?