Päivää vaan!

Istuin tänään kahvihuoneessa ja kuulostelin olotilaani. Ihmettelin, että mikäs se tämä tällainen olo oikein on. Viimein älysin, että perhana! Sehän on onni! Siis huomasin siinä minikokoinen kahvikuppi kädessä olevani onnellinen. Eikä ole vasta kuin eilen aamulla, kun heräillessäni tunsin itseni onnelliseksi. Se oli siinä miljöössä jotenkin helpompi tunnistaa, se tunne.

Kotiin tullessani heppu olikin hereillä - kivaa! Normaalistihan se on meillä aamutyöläisen päiväuniaikaa. Heppu kysyi suu virneessä, oliko aamulla tullut kiire. Minä mietin, että mikähän metku tässä nyt on takana. Luulin ensin kysymyksen viittaavan aamuyöhön, jolloin heräsin hetkeksi hepun seuraksi ja nukahdin sitten olohuoneeseen. Kysymys viittasikin pöydälle unohtuneisiin voileipätarpeisiin. Hitto! Siinä samassa muistin vannottaneeni itselleni aamupalaa tehdessäni, että menen vielä keittiöön ennen kuin lähden töihin - jos otankin vielä lisää leipää.

Muistini on huonontunut huomattavasti vuoden sisällä ja olen aina vain hajamielisempi. Hankalaa, kun päähän tulee enemmän ajatuksia kuin sinne tosiasiassa mahtuisi.