Haluan vielä selventää eilistä avautumistani vahinkoflirtistä.

Onhan näitä sattunut toki elon aikana vaikka kuinka - molempiin suuntiin. Yleisesti ottaen olen aina pitänyt silmäpelistä, pienestä flirtistä ja väreilystä - olenhan ollut sinkkunakin vuosikaudet ja olen ihan eläväinen ihminen.

Nyt miehen reaktio kuitenkin häkellytti, koska omat ajatukseni eivät ole olleet noissa maailmoissa ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Muutenkaan kuin parisuhteen vuoksi. Pointti oli siis ennen kaikkea siinä, kuinka virheellisiä signaaleja sitä saattaa ympäristöönsä lähettää tajuamatta itse mitään. En usko, että tuo mies koskaan yrittäisi lähestyä minua tai mitään sellaista. Kuten kirjoitin, asia on varmasti kevyempi kuin miltä se nyt niin yllättävänä asiana tuntui.

Olen aikoinani saanut muutaman kerran aika pahasti selkääni (henkisesti siis) siitä, että olen toisen kokemuksen mukaan johtanut harhaan tai leikkinyt toisen tunteilla. Koskaan en ole tarkoituksella halunnut niin tehdä. Aina ei vain voi olla täysin perillä omistakaan tunteista tai sitten on vahingossa antanut ymmärtää jotain, mitä ei ole olemassakaan. Sitä oppii vähän varovaiseksi sitten.

Sitten on niitä, joille ei voi oikein muuta kuin nauraa mielessään. Kuten sekin eräs kerta baarissa. Olin jonkin aikaa seisoskellut ihan vain yleisesti ympärilleni katsellen ja siemaillut lasistani. Jostain tulee mies, jota en muista nähneeni sinä iltana laisinkaan. Hän kertoo, että hänen oli pakko tulla juttelemaan, koska oli huomannut, kuinka olin katsellut häntä jo pidemmän aikaa.

Onhan näitä. :)