Haluan vielä selventää eilistä avautumistani vahinkoflirtistä.
Onhan näitä sattunut toki elon aikana vaikka kuinka - molempiin
suuntiin. Yleisesti ottaen olen aina pitänyt silmäpelistä, pienestä
flirtistä ja väreilystä - olenhan ollut sinkkunakin vuosikaudet ja olen
ihan eläväinen ihminen.
Nyt miehen reaktio kuitenkin
häkellytti, koska omat ajatukseni eivät ole olleet noissa maailmoissa
ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Muutenkaan kuin parisuhteen vuoksi.
Pointti oli siis ennen kaikkea siinä, kuinka virheellisiä signaaleja
sitä saattaa ympäristöönsä lähettää tajuamatta itse mitään. En usko,
että tuo mies koskaan yrittäisi lähestyä minua tai mitään sellaista.
Kuten kirjoitin, asia on varmasti kevyempi kuin miltä se nyt niin
yllättävänä asiana tuntui.
Olen aikoinani saanut muutaman
kerran aika pahasti selkääni (henkisesti siis) siitä, että olen toisen
kokemuksen mukaan johtanut harhaan tai leikkinyt toisen tunteilla.
Koskaan en ole tarkoituksella halunnut niin tehdä. Aina ei vain voi
olla täysin perillä omistakaan tunteista tai sitten on vahingossa
antanut ymmärtää jotain, mitä ei ole olemassakaan. Sitä oppii vähän
varovaiseksi sitten.
Sitten on niitä, joille ei voi oikein
muuta kuin nauraa mielessään. Kuten sekin eräs kerta baarissa. Olin
jonkin aikaa seisoskellut ihan vain yleisesti ympärilleni katsellen ja
siemaillut lasistani. Jostain tulee mies, jota en muista nähneeni sinä
iltana laisinkaan. Hän kertoo, että hänen oli pakko tulla juttelemaan,
koska oli huomannut, kuinka olin katsellut häntä jo pidemmän aikaa.
Onhan näitä. :)
keskiviikko, 31. toukokuu 2006
Kommentit