Vintti haastoi kirjaamaan ylös päivän plussat ja miinukset. Laitan ensin miinukset, niin lopuksi jää hyvä mieli. Osa näistä mainittiinkin jo aiemmin tänään kirjoittamassani ilmoitusluontoisessa höpötyksessä.

Miinukset

En ymmärrä hepun säätöjä hepun koneella. Aloitin hepun koneella tämän kirjoituksen viisi (5) kertaa ja aina tapahtui jotain ihmeellistä suunnilleen tässä kohtaa. Avasin oman koneen, kun meni hermo.

Nikkeliallergia. Ehdin pitää kesäsandaaleja muutaman päivän ilman sukkaa, kun soljen metalli aiheutti pienen, mutta sitäkin kutisevamman ihottuman. Helteet ovat hankalimpia, kun iho hikoaa.

Työhuoneestani tuntui loppuvan happi iltapäivällä. Aurinko alkaa lämmittää taloa ihan todella, eikä ilma vaihdu juuri lainkaan. Työteho kärsi huomattavasti.

Kello on jo 22.37. Tuntuu, etten ehdi tekemään töiden jälkeen mitään.

Plussat

Sain yllättävältä taholta kehuja töissä. Olen käsityksessä, että henkilö ei minusta niin persoonana välitä, mutta satuin paikalle, kun hän oli juuri kehunut minun kirjoittavan hyvin- kertoi sitten minullekin. Töissä en siis kirjoita tällaista lörpötystä, vaan virallisia lausunnon tapaisia juttuja ja ohjeita myös.

Hain kesken päivän kahviosta kunnon kahvin ja kaksi keksiä työhuoneeseeni. Pieni toimistoluksushetki.

Läikytin reilusti kahvia ovista kulkiessani ja väistin lentävän kahvin taidokkaalla lanneliikkeellä pelastaen uudet vaaleat kesähousuni.

Koin ihmeen ja löysin mieleiset, sopivat kesäkengät. Ja vielä ostin ne!

Häävieraat säästyvät kutsutekstiviesteiltä ja hääjutut edistyvät kivasti.

Anni Polva -kokoelmani kasvoi kolmella lahjoituskirjalla.

Heppu kävi kotona kesken työillan.

Täällä on siistiä. Työhuonetta ei lasketa - yllättäen minä olen siitä vastuussa.

Jääkaapissa on omenoita ja sängyllä odottaa mainio Wodehouse. Kirja siis.