Eilen illalla iski menojalka. Tai se oli kyllä tuloillaan jo päivemmällä, kun aloin varovasti tiedustella joiltain lähimmäisiltäni mahdollisuuksia iltaiseen seuranpitoon. Pitkään näytti siltä, että menopoliittisesti käy illan suhteen huonosti. Heppukin meni nukkumaan jo kymmenen aikaan illalla! Miehet...

No, meillähän ei pienistä lannistuta! Seuraava luottomies oli bestman, jolle rinkuttelin. Melkoinen flaksi, koska sillä suunnalla vastattiin suoraan baarista. Kutsu kävi, joten nutturaa auki ja hieman väriä silmään. Sattui vielä bonuksena tanssivaa naisseuraa, joten sain panna jalalla koreasti ja se on aina hyvän illan merkki.

Tuon alkoholipuolen kanssa olen kyllä ihmeissäni. Nyt jatkuva trendi näyttää siltä, että pian ei tarvitse kuin vilkaista baaritiskiä, niin viimeistään nukkumaan mennessä tajuaa pään olevan epämukavasti pyörällä. En ollut missään vaiheessa iltaa päissäni, mutta sänkyyn kallistuessa oli ihan älytön olo. Luulisi, että kohtuudesta ihminen palkitaan, mutta ei.

Silmäys menneeseen

Vuosi sitten lauantaisin meillä soi nettiradiossa kantri! Siis mikäli vietimme viikonloppua minun lukaalissani. Liikkumisen suhteen oli pari päivää sitten väärässä väittäessäni, etten ole blogin aikana harrastanut liikuntaa. Vuoden takaisista merkinnöistä kävikin ilmi, että olen tuolloin käynyt ainakin jonkin verran kuntosalilla. Loppukevennykseksi suora lainaus vanhasta merkinnästä:

Unohtui kertoa eilisestä kotimatkasta yksi seikka. Jokin satunnainen isä matkusti kahden tyttärensä kanssa. Ymmärsin, että isä oli hakemassa lapset viikonlopuksi luokseen. Ilmeisesti jossain kohtaa puhetta mainittiin äidin uusi mies. Nuorempi, noin  5-vuotias tyttö pohti asioita ääneen ja totesi isälleen: "Me ollaan sun lapsia.". Hetken kuluttua pohdinta jatkui: "Olisi kiva tietää, ketä äiti rakasti ensin.". Ilmeeni takapenkissä olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen. Hih. Siinä on varmaan isällä edessä kiperien kysymysten viikonloppu.

Mummoilla on taas palaveri rapussa.