Hahhaa. Sydän on kevyt, koska koulusta tuli postia. Terhakka kahden sivun mittainen anomukseni eräästä hyväksiluvusta teki tehtävänsä ja vastaanotin myönteisen päätöksen. Onneksi! En tiedä, kuinka ihmeessä olisin siitä kurssista muuten rimpuillut kaiken muun elämän keskellä. Se olisi sitonut moneksi viikoksi yhteen  ainoaan asiaan ja sehän ei nyt ei kerta kaikkiaan sovi.

Ajattelin tässä muutamia rivejä kirjoitella noin muutenkin, vaikkei mitään tavallisuudesta poikkeavaa ilmoiteltavaa olekaan. Ympäriinsä laukkaan edelleen, mutta raportteja niistä ei oikein laadita. Säästytte nyt kuitenkin jaarittelulta, koska sisko soitteli muutaman korttelin päästä ja on tulossa käymään. Hieno juttu! Meillä kun on yksi juttu tuossa katsottavana ja se olisi muutoin siirtynyt huomiselle.

Moi!