Tänään on ihan pieni merkkipäivä, jota päätimme hepun kanssa juhlistaa syömällä ulkona. Tulin kuitenkin vahingossa sen verran kylläiseksi aamupalasta, että päätimme ravintolan sijaan hakeutua johonkin mukavaan kahvilaan. Minä sain ihanaa mansikka-raparperipiirakkaa ja oikein piparminttuista piparminttuteetä. Heppu otti sämpylän ja kahvin.

On niin kaunis ilma, että olisin mielelläni ottanut kameran mukaan ja kuljeskellut hieman. Hepulla oli kuitenkin jo mieli liikuntaharrastuksissaan, joten ehkä huomenna. Heppu lähti uimaan ja salille, minä tulin jatkamaan töitä. Väsyttäisi, mutta jos nyt menen päiväunille, se saattaisi tuhota työkunnon koko loppupäiväksi.

Eilen jouduin rankaisemaan itseäni sen hemmetin vahinkolaskun takia. Rangaistukseksi määräsin yhden kappaleen kirjareferaattia ja astioiden tiskaamista.