Oh. Luin juuri, että Juice on kuollut eilen. Ihan muita asioita tulin tänne kirjoittamaan, kun tuo tieto osui silmiini. Tulipa outo tunne, jollain tavalla kosketti.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa kummitytöstämme. Järjestössä oltiin nopeita ja saimme heti tiistaina postia. Kuvallisen kummikortin lisäksi tuli koko kummikansio, johon kuuluu tiedotuslehti, erinomaisen selkeä kummi-info, tilisiirtolomake, suoraveloituksen valtakirja, tiivistelmä lastensuojeluohjeista ja viimeisin päivitys Meibekin kummihanke-esitteestä. Meibekin kummihanke toimii siis Keniassa alueella, jossa kummityttömmekin asuu. Pääsemme heti aloittamaan kirjeenvaihdon kummitytön kanssa.

Kunhan pääsen koulujutuista lopullisesti eroon, aion ilmoittautua myös vapaaehtoistyöhön samalle järjestölle. Vapaaehtoistyö on ollut itselleni tapa osallistua auttamiseen silloin, kun en ole voinut antaa taloudellista tukea. Tässäkään vapaaehtoistyössä ei tarvitse olla kummi, eikä se vaadi sitoutumaan toimintaan millään muulla tavalla. Työ pitää tässä tapauksessa sisällään suomenkielisten kirjeiden kääntämistä englanniksi tai espanjaksi ennen kuin kirjeet lähetetään kummilapsille. Vapaaehtoinen voi itse valita, kuinka usein haluaa vastaanottaa kirjeitä käännettäväksi.