Tänään mennään katselemaan vähän huonekaluja! Koko viikko on odotettu, että päästään. Tarpeita on enemmän kuin mitä kerralla voi hankkiakaan, mutta otetaan ne parhaat löydöt nyt. Meikäläisen tuuria olisi, ettei ainuttakaan parasta löytöä tule vastaan meidän budjettiluokasta ja Herkkulan pariskunta palaa tyhjin käsin kotiin. No, ei sovi tappiomieliallala lähteä! Kävi miten kävi, mukava on mennä yhdessä kiertelemään ja katselemaan.

Hinku on saada uutta ilmettä. Vaikka ihan tyytyväinen olen kotiimme, tulee välillä hurja mieliteko soittaa jonnekin osto- ja myyntiliikkeeseen, että tulisivat hakemaan kaiken pois ja pistäisi kaiken uusiksi. Ei sillä, että kaiken täytyisi olla uutena ostettua, mutta että kaikki olisi meille uutta ja kokonaisuutta ajatellen hankittua. Tätä irtainta omaisuutta kun on kuitenkin hankittu, vaihdettu, uudistettu ja lisätty viidentoista vuoden ajan. Niihin vuosiin mahtuu monenlaista.

Toisaalta aina on niitä lemppareita, joista ei haluaisikaan luopua. Mutta niiden ympärille voisi sitten rakentaa ehjän kokonaisuuden. Lehtiä selatessa ihailen erityisesti niitä koteja, joissa on jotenkin niin saumattomasti yhdistetty uutta ja vanhaa. Toisaalta sitten on kuitenkin se fakta, että myös esimerkiksi seinät tekevät paljon ja tässä vuokrakodissa nyt on vain pliisut seinät, joille ei voi tehdä mitään.

Jaa, nyt täytyy kuulemma lähteä! Hiphei!

Edellisen merkinnän kommenttilaatikossa tuli puhetta ötököistä, väreistä ja sen sellaisesta. Laitan tähän loppuun meidän hurmuripojasta vanhemman kuvan viime syksyltä. Ihan nuorukainen ei ole herra siinäkään kuvassa, mutta väriä on tallella runsaammin. Väri on sittemmin tosiaan haalistunut, mutta terveys ja  herrasmiesmäinen luonne edelleen entisensä.