Gaaaaahh. En meinannut millään saada unta. Monta kertaa lopetin lukemisen, kun melkein pilkin. Valot pois ja toiveikasta odottelua. Levotonta kieriskelyä. Heppu ei oikein välittänyt seurallisuudestani keskellä yötä ja ihan oikeutetusti siirtyi olohuoneen rauhaan.

Jossain kohtaa nukahdin, mutta heräsin hieman jälkeen viiden. Odottelin, jos sitä kuitenkin nukahtaisi vielä. Vastaavissa tilanteissa joskus auttaa, kun menee hepun kylkeen, joten siirryin lopulta olohuoneeseen pyörimään. Hetkittäistä torkahtelua, kunnes alkoi olla heräämisen aika. Kummankin kellot soivat vuorotellen ja voi, kuinka siinä vaiheessa nukutti! Voisin vielä nytkin kiepsahtaa peiton alle ja nukkua pari tuntia. Se ei valitettavasti käy.

Raivostuttavan tyypillistä!