En voi ymmärtää, että joulu on jo melkein ovella. Jospa tämä Thiireltä löydetty ja muidenkin blogeissa näkynyt pieni juttu juttunen auttaisi oivalluksessa.

1. Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
Ihan asiallinen.

2. Mitä toivot eniten jouluksi?
Että kaikilla olisi hyvä mieli.

3. Uskotko Joulupukkiin?
No kun sehän yritetään kuulemma kieltää!

4. Nimeä mieluisin jouluruokasi.
Imelletty perunalaatikko ja rosolli kermavaahdolla. Ainakin. Ehkä se tärkein juttu syntyy jouluruokien kombinaatiosta.

5. Oletko jo aloittanut lahjojen ostelun tai tekemisen?
Kyllä alkaa säkin pohja olla jo lahjojen peitossa.

6. Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
En, mutta on aika hyvät ideat melkein kaikkeen. Täytyy vain muistaa, milloin se joulu oikein on, eli kohta.

7.  Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
Silent night esimerkiksi. Kauneus tulee nostalgian tunteesta. Mieluiten Frank Sinatran laulamana.

8. Paras jouluaiheinen leffa?
The Nightmare Before Christmas ihan ehdottomasti!

9. Paras joulumuistosi?
Ei ole sellaista tiettyä ylitse muiden. Lapsuuden joulut olivat ihania kaikkinensa. Jo hyasintin tuoksu tuo ne helposti mieleen.

10. Mitä joulussa odotat eniten?
En oikeastaan odota joulua. Toivon vain, että voidaan yhdessä irtautua arjesta silloin ja kaikilla olisi kivaa.

11. Kerro joulusuunnitelmistasi.
Rentous on avainsana. Aattona menemme hepun kanssa äitini luo, jonne tulee ainakin siskoni myös. Siellä saa olla juuri niin kuin haluaa ja kukin sellaisena kuin on. Yöksi kävellään kotiin ja ehkä piipahdamme kahvilla taas joulupäivänä.

12. Ketä haluaisit suudella mistelin alla?
Tähän ei ole kuin yksi oikea vastaus. :D

13. Minkälainen joulukuusi teillä on?
Meillä Herkkulassa ei varmaan tänäkään vuonna ole kuusta. Toisaalta vaikkapa pienen joulukatajan voisi tänä vuonna hankkiakin!

14. Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
Ei ole sellaista nyt tullut vastaan.

15. Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
Ei ole ja ihan hyvä niin.

16. Muistatko joulua, joka ei olisi ollut valkoinen?
En. Olisikohan syntymävuoteni joulu ollut sellainen? Muistan kyllä, että vuonna 2000 lumi satoi aatonaattona.

17. Mihin aikaan jouluaattoiltana on oikea aika aloittaa lahjojen avaaminen?
Lapsuudessa se oli varmaankin joskus viiden tai kuuden aikaan illalla, kun oltiin syöty ja käyty haudalla. Nykyisin tuo hautausmaa on eri kaupungissa, eikä muita traditioita ole kuin että syödään ensin. Se ajankohta taas riippuu ihan siitä, mihin aikaan kukakin selviytyy äidin luo ja millä tahdilla ruokaa laitetaan. Kaikki tekevät / tuovat jotain.

18. Käykö teillä joulupukki?
Ei.

19. Kuinka monta joulukorttia lähetät?
En ole laskenut. Velvollisuuskortteja en lähetä, mutta kyllä postitettavaa riittää sittenkin.

20. Joulutoiveesi?
Hyvä ja rauhallinen mieli kaikilla.