Rappukäytävässä tuoksahtaa siltä kuin joku säilyttäisi jossain portaikon katveessa muutamaa turskaa.

Sain tänään töissä kovasti kehuja. Samasta aiheesta kuin olen joskus aiemminkin saanut. Tuntui tosi kivalta. Eikö ole aika jännä juttu, että suurimmat kehut olen saanut niiltä työyhteisön ihmisiltä, jotka eivät välttämättä pidä minusta kovin paljoa noin niin kuin persoonana? Minusta on hienoa, että osataan arvostaa hyvin tehtyä työtä, vaikkei ihmisestä erityisesti pitäisikään. Vähintään yhtä hienoa on, että se arvostaminen sanotaan ääneen. Kahden kesken, joten yleistä miellyttämisen tarvetta ei ollut ilmassa, kun kukaan muu ei kuullut.

Tuosta tykkäämisestä tosin vielä sen verran, että joskus kesällä minua kehunut työkaverini on tainnut alkaa pitää minusta noin muutenkin. Ehkä ennakkoluulot sulivat sen myötä, kun hyvä työ oli tullut todetuksi. Ehkä olen silloisen tunnustuksen jälkeen ollut itsekin rennompi kyseisen ihmisen seurassa.

Haluaisin ihan hirmuisesti päästä näkemään Apassionatan.