Kyllä harmittaa. Olen tänään vähän urpoillut. Enkä totta puhuen ihan vähääkään, kun pääsin vauhtiin.

Heppu oli tavallisuudesta poiketen päivällä kotona ja jotenkin se sekoitti stressaantuneet konseptini. Olin näet orientoitunut olemaan ihan vain omassa ihanassa seurassani välittämässä omista asioistani kaikessa hiljaisuudessa. Kun tässä valossa heppu alkoi touhuta minuusta varsin kyseenalaisia touhuja JA - luoja paratkoon- oli ostanut tavallisen murukahvin sijaan cappuccinoa juuri, kun olin käynyt asioilla ja ostamassa suklaata haaveillen maailman eniten kahvin ja suklaan sulokkaasta yhdistelmästä... Ei cappuccino käy siihen! Ei tänään varsinkaan! Vastoinkäymisiä, joita en juuri nyt pystynyt käsittelemään, vaikka ihan oikeasti yritin.

Takaisin pakkaseen kauppareissulle topakkaa marssia, eikä sekään oikein auttanut. Nautin suklaan ja kahvin, söin irtokarkkeja ja luin Polvaa oven takana makuuhuoneessa. Harmitti kamalasti, mutten ollut valmis sovintoon. Kunnes sitten ulko-ovi kävi ja heppu oli lähtenyt töihin. Piti heti soittaa perään, että tule nyt käymään täällä makuuhuoneessa vielä. Pyysin anteeksi ja kerroin hiljaisen itsereflektioni tuloksia, miksi urpoilin niin raskaasti. Vähän itkettikin.

Heppu antoi anteeksi ja lähti toistamiseen töihin. Ja minulle iski ikävä sillä siunatun sekunnilla, vaikka aiemmin samana päivänä olin ainakin viisi kertaa sanonut hepulle, että lähde nyt jo töihin ja voisitko lähteä matkoille viikonlopuksi, kun en nyt kerta kaikkiaan kestä. Eikä ole edes PMS. Taidan siis olla oikeasti aika aika uuvahtanut.