Eilen oltiin hepun kanssa kaartamassa terassille, kunnes hoksattiin
hakea lonkerot kioskilta ja parkkeerata puiston vehreille nurmille
ilta-aurinkoon. Kesä!
Molemmilla on tosin samat pullot vielä vajaina jääkaapissa, koska aikan
pian tuli ajatus leffa-illasta kotona. Saatiin viimein the Departed, jonka olen halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Olihan se hyvä! Mutta tällaiselle juonivammaiselle (lue Anna-Leena Härkösen Palele porvari!)
etenkin ensimmäisen tunnin aikana melko haasteellinen seurattava.
Todennäköisesti tulen pitämään enemmän, kun katson tämän sitten joskus
toisen kerran, kun aikanaan tulee televisiosta.
Myöhemmin
yöllä sain puhuttua asioita, jotka olivat hiljaksiin ajan kanssa
nousseet vaivaamaan. Olo keveni huomattavasti. Varsinkin tällaisessa
monen asian murrosvaiheessa erilaisten alkujen ja loppujen keskellä on
helppo nähdä, kuinka paljon on kasvanut kuluneen vuoden tai
puolentoista aikana. Tukena on ollut taitava ihminen, jonka kanssa on
tehty ja tehdään töitä säännöllisesti, sinnikkäästi, avoimesti,
rehellisesti. Se työ - kohteena minä - on kantanut hedelmää.
On hyvällä tavalla aikuinen olo, maata jalkojen alla. Siihen kuuluu
keskeneräisyyden ja epävarmuuden hyväksyminen. Jo varovainen luottamus
siihen, että elämä sittenkin kantaa. Silloinkin, kun kaikki ohjat eivät
ole juuri minun käsissäni. Hassuja ihmiset, jotka eivät koskaan halua
kasvaa aikuisiksi.
lauantai, 2. kesäkuu 2007
Kommentit