Vähän joutui kulmia kohottamaan eilen osto- ja myyntiliikkeessä. Ostin viikonlopuksi pari kirjaa, jotka maksoivat yhteensä 4 euroa. En tiennyt, käykö heillä mitkään kortit ja olinkin varautunut lähtemään käteisen hankintaan muutamien kortteleiden päähän. Kassalla kuitenkin kerrottiin, että pankkikortti käy. Sain tosin kylkiäisinä moitteet siitä, että niin pienen ostoksen maksoin pankkikortilla "kun ei tämä ole meille ilmaista".

No, perhana! Joko se kortti käy tai sitten sille voi ilmoittaa jonkun minimisumman, mutta alkaa nyt kesken kaupanteon asiakkaalle siitä nurkua. Oli pakko mainita - ihan asiallisesti -, että toimme heille äskettäin kaksi pöytää ilmaiseksi myyntiin, että jospa oltaisiin kuitenkin sujut. Ei vastausta.

Tänään aamulla ruokakaupassa vaeltaessani pohdin omaa jaksamistani. Olen oivaltamassa, ettei se työn määrä niinkään sitä energiaa syö, vaan ennemminkin iso osa ihmiskontakteista. Miksi niistä on tullut sellaisia energiasyöppöjä minulle? Mahtavaa huomata tällainen, kun on vuosikaudet opiskellut varsin ihmisläheiselle alalle, valmistunutkin.

Onko tämä pysyvää vai monen sattumuksen tämänhetkinen summa? En tiedä. Sosiaalisuuttani olen puinut vastikään aiemminkin. En minä ihmisten ongelmien alle kuukahda, siinä osaan vetää rajoja ihan ammattimaisesti. Se jokin on ihan siinä kohtaamisessa. Ymmärtäisin, jos minulla olisi huono itsetunto tai jotenkin oma rooli ihan hakusessa, mutta mielestäni ei ole. Vai onko sittenkin? Olen ollut runsain mitoin kiva ja kiltti, mutta pitänyt myös puoleni, saanut suuni auki. Enkö riittävästi? Tunnen, että jonkin asian suhteen mittani on täyttymässä ja se liittyy jotenkin tähän. Jää nähtäväksi.