Sunnuntait! Yksiä tuskien päiviä nykyisin. Menen jotenkin ihan toimintakyvyttömäksi, kun ajattelen, että nyt olisi kerrankin aikaa tehdä kaikkea, viikonloppu loppuu, aaaaaaaaaaaa!! Enkä tietenkään saa tehtyä mitään kivaa ja luovaa, koska ahdistus on lietsoutunut liian isoksi ja ahdistun tästä tosiasiasta vain lisää. Että ihminen voi olla pöljä.

Nyt katosi ajatus. Tuon kappaleen oli tarkoitus olla pohjustus jollekin, joka mielessäni aloin ylipäätään kirjoittaa. Mitähän se olisi voinut ol - nyt muistan! Ravintolat! Tai siis ulkona syömiset vaikeina sunnuntaipäivinä.

Eilen klo 19 julistin, että nyt kyllä lähdetään jonnekin ulos syömään. Olin tietysti jo unohtanut, että heppu oli jokin aika sitten mainnut, että oli juuri syönyt. Tämä iski tajuntaani vasta lähdön hetkellä, kun vedin farkkuja jalkaan. Heppu kun mietti ääneen, että löytyyhän sieltä jotain pientä purtavaa, jos ei ole iso nälkä. Siinähän se ajatus jo sitten latistui. En tuntunut hauskalta lähteä kauhomaan isoja lautasellisia, jos järkälemäinen miesseuralainen syö jonkun onnettoman salaatin.

Mitä sitten tapahtui? Pienen mutristelun ja tuskailun jälkeen käytiin lähikaupasta ranskalaisia perunoita. Ihan hyvä! :D Ja itse asiassa vielä poikkeavampaa kuin ravintolassa käynnit, koska edellisen ravintolassa syömisen kyllä muistan, mutten kuollaksenikaan muista, milloin olisin kotona laittanut itselleni ranskalaisia perunoita.

Tosi rajua! :D