Herkku

Moi!

2012-07-29T11:35:00+03:00

Arvatkaa mitä!

Kuulin vähän juttua, että Vuodatus on ollut ongelmissa, ja päätin tulla kopioimaan koko blogin parempaan talteen omalle koneelleni. Noh. Tietysti tässä kopioidessa sattui silmään juttua sieltä täältä. Tuli ikävä! En edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt muistelemassa täällä menneitä - varmaan tuolloin 2010, jolloin on näköjään ollut jokin pieni comebackin poikanen. Kuten näkyy, siitä ei sitten sen kummempaa kasvanut.

Olen tämän blogin hengessäni kuopannut moneen otteeseen, mutta nyt yhtäkkiä ja itsellekin siis yllätyksenä alkoi tuntua, että se saattaisi viimein onnistua. Ehkä etäisyys on viimein kasvanut niin suureksi, että voi tulla takaisin ilman minkäänlaisia paineita. Voi olla, että olen muutenkin vihdoin ja viimein vähän rentoutunut elämässäni.

Blogimaailmasta olen aika ihanasti pihalla, ja itse asiassa ihan harkitusti jättäydyin pois joistain isommista vanhan Blogistanian kokoontumisajoista. Luullen siis, että maailma Herkkuna on jo kauan sitten jäänyt taakse, ja hyvä niin. Mutta aina voi kääntä takkinsa, ja jospa täällä omalla tontillani nyt kuitenkin naputtelisin. Ehkä törmään vanhoihin tuttuihin täällä. Pitäisin siitä.

PS. Minulle kuuluu hyvää. Heppu on yhä edelleen ihan heppu, ja yhdessä ollaan myös isi ja äiti.

Uuden imurin tarpeesta

2010-03-28T12:03:01+03:00

Heppu tässä yhtenä päivänä imuroidessaan totesi, että pitäisi hankkia uusi imuri. Olin hieman ihmeissäni, koska mielestäni nykyinen imurimme on kymmenen vuoden iässään vielä kelpo peli. Selvisi, että imuri kaipasi pölypussin vaihtamista ja ajatus uudesta imurista tuntui helpommalta. Sitä paitsi imurimme on ruma (no, kieltämättä se on saanut hieman kolhua) ja uuden imurin pitäisi olla pinkki. No joo.

Nimistä.

Olin pitkään hepun puhelimessa nimellä Possu-ystävä. En nyt enää pysty muistamaan, mistä sekin tuli. Jokin aika sitten nimi muuttui muotoon Tissu-Telle. Tätäkään juttua en muista enää kokonaan, mutta liittyi juttuumme, jossa eroottissävyisen juottolan nimi olisi Tissu-Tellen baari. Nyt olen muodossa Kökö-Telle. Kökötellen. Haha. Tämä vain sen takia, että heppua on naurattanut aivan käsittämättömässä mittasuhteessa keittiössämme eräänä päivänä sattunut välikohtaus:

Uunissa oli paistumassa vuokaruoka, vuoka oli aseteltu pellille. Heppu oli päiväunilla ja minut oli nakitettu ottamaan ruoka ulos uunista munakellon piristessä. Löysin h-hetkellä kaksi patakinnasta ja pelti oli niin kuuma, että tarvitsin molemmat patakintaat yhteen käteen ja sitten en enää jaksanutkaan nostaa peltiä. Pelkään kuumia uunipeltejä yli kaiken. Jouduin pyytämään jo siinä vaiheessa avoimesti naureskelevaa heppua apuun. Täysi riemu kuitenkin repesi vasta, kun aikani ruokaa (joka oli mielestäni saattanut olla uunissa liian kauan) katseltuani totesin: "Ihme kökö!" ja poistuin huoneesta.

Tästä olen nyt saanut kuulla oikein antaumuksella.

Kahvit sohvalle

2010-03-21T11:29:01+02:00

Minusta ei edelleenkään ole sukeutunut kotitalousihmistä, mutta tänään olin olosuhteiden pakosta perheen ruuanlaittaja. Sain kuin sainkin lounaan kasaan ja sitä vieläpä kehuttiin ruokapöydässä. Heppu nautiskeli ääneen "Aijai, tähän vielä kahvit tuonne sohvalle tarjoiltuna..". Heitin epäuskoisen katseen pöydän yli, jolloin tulikin nopea korjaus: "...siis sulle!". Niin varmaan!

Kuten sanoin, täällä ei ole mikään muuttunut parissa vuodessa.

Hengissä edelleen

2010-03-12T21:11:01+02:00

Nyt en kyllä ehkä usko tätä itsekään, mutta tässä sitä kirjoitellaan ihan niin kuin ennen vanhaan. Hyvä, kun vielä salasanan muistin ja Vuodatus on muuttunut sitten viime näkemän sen verran, että osaako tätä ihminen käyttääkään.

Kun viimeksi pari -- siis kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin, niin tämän blogin kohtalo jäi ikään kuin auki. Ja auki se on edelleen. Mielessäni olen kyllä kuopannut tämän monet kerrat, mutta jos yhä edelleen jotkut vaivautuvat kirjoittamaan kommentin ja muistelemaan menneitä ja vielä kaiken kukkuraksi kertovat edelleen lukevansa näitä höpötyksiä, niin on se aika huimaa minusta!

Aina kommentin jälkeen muistuu mieleen ajatella, miltä tuntuisi edelleen kirjoitella näitä ilmoitusluontoisia asioita ja kuinka erilaista ilmoiteltavaa nykyisin olisi, vai olisiko sittenkään. Olen aina vetänyt tietyt rajat, mitä asioitani ilmoittelen ja mitä en. Jos nyt jatkaisin kirjoittelua, joutuisin heti kättelyssä vetämään ainakin pari rajaa uusiksi. Muistelen, että joitain rajoja jouduin miettimään niin, että kirjoittaminen latistui ja siihen kai tämä koko blogikin lässähti.

Varmaan joutuisi vähän hakemaan, mitkä asiat tuntuvat mielekkäiltä jakaa. Koko blogimaailma on itse asiassa jäänyt, joten enää en edes tiedä, kenelle kirjoittaisin. Silloin aikoinaan kirjoittaessa oli mielessä aina se tutuksi tullut porukka ja kirjoittaminen tuntui tuttavalliselta jutustelulta, kuulumisten vaihtamiselta. Juuri nyt tuntuu, että höpöttelen tässä itsekseni, mutta eipä sekään pahaa tee.

Mutta siis. Hengissä olen edelleen, Heppu on ihan yhtä heppu kuin aina ennenkin ja niin kuin varmaan kaikki arvasivatkin aikoinaan, niin lisäännyttykin on. Mistäs löytäisin kaikki vanhat kaverini ja mitä teille kuuluu?

Hengissä edelleen

2007-08-25T08:20:00+03:00

Myy huhuili tuolla kommenttilaatikossa, että ollaanko täällä kotosalla lainkaan. Ollaan täällä!

Viime aikoina olen pohtinut tämän blogin laittamista telakalle ihan virallisesti. Päivät viuhuvat ohitse ja tänne kirjoitettavia ajatuksia tai tapahtumia on lopulta aika vähän. Kahden työn välillä ei oikein ehdi eikä jaksakaan. Tulee toki mieleen myös ne uskolliset lukijat, jotka jaksavat kaikesta huolimatta täällä käydä. Se tuntuu hyvältä ja siitä yhteydestä en tietenkään haluaisi luopua.

Kyllä on vaikeeta!

2007-08-06T07:10:00+03:00

Sunnuntait! Yksiä tuskien päiviä nykyisin. Menen jotenkin ihan toimintakyvyttömäksi, kun ajattelen, että nyt olisi kerrankin aikaa tehdä kaikkea, viikonloppu loppuu, aaaaaaaaaaaa!! Enkä tietenkään saa tehtyä mitään kivaa ja luovaa, koska ahdistus on lietsoutunut liian isoksi ja ahdistun tästä tosiasiasta vain lisää. Että ihminen voi olla pöljä.

Nyt katosi ajatus. Tuon kappaleen oli tarkoitus olla pohjustus jollekin, joka mielessäni aloin ylipäätään kirjoittaa. Mitähän se olisi voinut ol - nyt muistan! Ravintolat! Tai siis ulkona syömiset vaikeina sunnuntaipäivinä.

Eilen klo 19 julistin, että nyt kyllä lähdetään jonnekin ulos syömään. Olin tietysti jo unohtanut, että heppu oli jokin aika sitten mainnut, että oli juuri syönyt. Tämä iski tajuntaani vasta lähdön hetkellä, kun vedin farkkuja jalkaan. Heppu kun mietti ääneen, että löytyyhän sieltä jotain pientä purtavaa, jos ei ole iso nälkä. Siinähän se ajatus jo sitten latistui. En tuntunut hauskalta lähteä kauhomaan isoja lautasellisia, jos järkälemäinen miesseuralainen syö jonkun onnettoman salaatin.

Mitä sitten tapahtui? Pienen mutristelun ja tuskailun jälkeen käytiin lähikaupasta ranskalaisia perunoita. Ihan hyvä! :D Ja itse asiassa vielä poikkeavampaa kuin ravintolassa käynnit, koska edellisen ravintolassa syömisen kyllä muistan, mutten kuollaksenikaan muista, milloin olisin kotona laittanut itselleni ranskalaisia perunoita.

Tosi rajua! :D

Päivien viemää

2007-08-04T13:29:00+03:00

Viime yönä näin unta, että sain koiran, jolle annoin nimeksi Riitta.

Heppu kertoi jo joitain päiviä sitten nähneensä unta, jossa oli ensin ihan normaalisti kavereidensa kanssa baarissa. Uni sai kuitenkin oudon käänteen. Baarista lähdettiin tiarat päässä polkuautoilla kertausharjoituksiin. Mistä tämä kertoo?!

Kun eilen tulin töistä kotiin, keittiön pöydälle oli aseteltu useille lautasille kaikenlaisia suupaloja; kanaa, keltaista ja punaista paprikaa, herkkusieniä, mozzarellaa, kurkkua, suolakurkkua, salaattia, tankoparsaa ja niin edelleen. Tarjolle oli laitettu myös mahdollisuudet kahviin tai punaviiniin. Korkkasin punaviinin. Heppu itse oli parturissa, joten nautiskelin kaikessa hiljaisuudessa. Viinin ja viinirypäleet otin vielä jälkiruuaksi sänkyyn, jonne vetäydyin kirjan kanssa. Täydellinen käänne raskaan viikon jälkeen!

Muisteloita

2007-07-22T19:14:00+03:00

Eilen ostoskeskuksessa ostin itselleni pehmiksen ja päälle tietysti strösseleitä eli hösseleitä. Huolestuin, kun olin ihan makean ähkyssä jo puolessa välissä tötteröä. Näinkö se vanhuus nyt iski tähänkin tätiin?! Kuitenkin samaan aikaan viereisestä lasten puuhapaikasta alkoi kuulua Tohtori Sykerön tunnari, jonka tunnistin ensisävelistä ja olin heti hyvässä tunnelmassa. Että on se mieli vielä sittenkin vetreä! :D

Tohtori Sykeröhän on ihan huippu! Minulla oli lapsena sellainen tarrajutuksi kutsumamme Tohtori Sykerö -aiheinen juttu. Muistatteko niitä sellaisia, missä oli kiiltäväpintainen iso taitettava taustakartonki ja siihen aseteltavia tarrakuvia, joita sai kiinnittää ja irrottaa loputtomiin. Meillä oli ainakin tuo Tohtori Sykerö, jokin maalaismaisema, Maailman vahvin nalle ja sekä minulla että siskollamme kolmekerroksiset talot, joissa tarroina oli huonekaluja ja perhe. Siinä sisustamisen määrässä taisivat kuvat lopulta menettää väriäänkin, niin pidettyjä olivat.

Minulla on ollut myös jokin aivan ihana Tohtori Sykerö -puuhakirja tai värityskirja, jota väritin hyvin säästeliäästi ja harkitusti, koska se oli niin hieno.

Mitta täyttymässä?

2007-07-21T12:52:00+03:00

Vähän joutui kulmia kohottamaan eilen osto- ja myyntiliikkeessä. Ostin viikonlopuksi pari kirjaa, jotka maksoivat yhteensä 4 euroa. En tiennyt, käykö heillä mitkään kortit ja olinkin varautunut lähtemään käteisen hankintaan muutamien kortteleiden päähän. Kassalla kuitenkin kerrottiin, että pankkikortti käy. Sain tosin kylkiäisinä moitteet siitä, että niin pienen ostoksen maksoin pankkikortilla "kun ei tämä ole meille ilmaista".

No, perhana! Joko se kortti käy tai sitten sille voi ilmoittaa jonkun minimisumman, mutta alkaa nyt kesken kaupanteon asiakkaalle siitä nurkua. Oli pakko mainita - ihan asiallisesti -, että toimme heille äskettäin kaksi pöytää ilmaiseksi myyntiin, että jospa oltaisiin kuitenkin sujut. Ei vastausta.

Tänään aamulla ruokakaupassa vaeltaessani pohdin omaa jaksamistani. Olen oivaltamassa, ettei se työn määrä niinkään sitä energiaa syö, vaan ennemminkin iso osa ihmiskontakteista. Miksi niistä on tullut sellaisia energiasyöppöjä minulle? Mahtavaa huomata tällainen, kun on vuosikaudet opiskellut varsin ihmisläheiselle alalle, valmistunutkin.

Onko tämä pysyvää vai monen sattumuksen tämänhetkinen summa? En tiedä. Sosiaalisuuttani olen puinut vastikään aiemminkin. En minä ihmisten ongelmien alle kuukahda, siinä osaan vetää rajoja ihan ammattimaisesti. Se jokin on ihan siinä kohtaamisessa. Ymmärtäisin, jos minulla olisi huono itsetunto tai jotenkin oma rooli ihan hakusessa, mutta mielestäni ei ole. Vai onko sittenkin? Olen ollut runsain mitoin kiva ja kiltti, mutta pitänyt myös puoleni, saanut suuni auki. Enkö riittävästi? Tunnen, että jonkin asian suhteen mittani on täyttymässä ja se liittyy jotenkin tähän. Jää nähtäväksi.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

2007-07-19T18:14:00+03:00

Miten voi yhtäkkiä olla nälkä koko ajan. Olen syönyt kaksi lämmintä ateriaa tänään, eikä tunnu missään.

Ihmettelen myös vallitsevaa säätä. Tänään tuntui kuin olisin ajanut syysmyrskyssä ja viime yönä onkin ollut jossain päin Suomea ihan kunnon myrskyt - näin olin jostain uutisotsikosta ymmärtävinäni.

Heppu on taas reissussa, mutta tällä kertaa en ole kokenut tavanomaista siivousvimmaa, joka normaalisti iskee, kun jään yksin kotiin. Ehkä juhannuksesta on vielä liian lyhyt aika.. silloinhan se vimma viimeksi iski.

Ihmettä kerrakseen on myös siinä, ettei huomenna tarvitse mennä töihin.