Koska tilanne ei ole eilisestä sen kummemmin muuttunut, laitetaan sama teksti, mutta ouluksi:
Ensimmäistä kertaa nykyisen tyäni aikana tuntuu kait aharistavalta
mennä tottakait töihin. Kait takana on kolome vapaapäivää, mutta tunnen
tuhulanneeni ne niin tuota kaikki, eikä olo ole lainkaan levännyt. Olin
tuota valtavosan juhannuksesta kiukkuinen. Hepulle kiitos siitä, että
jaksoi hermostumatta. Kait on se siunaus, että tyypillä on useimmiten
lehemän hermot. Vai miten sitä tavataan sanoa?
Joka
tapauksesa merkit viittaavat väsymykseen. Henkiseen, koska en ole
mitenkään erityisesti hillunut ympäriinsä enkä hankkinut univelekaa.
Palajon on mijalen päällä ja kyllä kais se täsä suurin aharistus
liittyy opintoihin. Kait ehkä nyt juhannuksena on tajunnut, että
aikarajat oom minä siitäki kuullu lähenevät tuota vääjäämättä ja nyt
oom minä siitäki kuullu on se tottakait hetki, jolloin tojella pitäisi
tarttua toimeen ja minä kait taas em minä tiijä keskittyisin
mijalelläni nii ohan tuo esimerkiksin häihin ja oom minä siitäki kuullu
ihan vain olemiseen.
Olen myäs paiskinut töitä kait
hyvin rivakasti ja viime voi mahoton viikko kuumasa tyähuaneesa kait
taisi verottaa aika tavalla. Ja niin kiinnostavaa kuin tyä onkin, niin
se on myäs raskasta. Vastuu tottakait ja harkinta painavat kyllä kais
se täsä aika palajon, kun niin tuota kyse on ihimisten elämästä. Oli
miten oli, ulukona vallitteva saje jostain syystä hijaman helepottaa
mijaltä.
Olen tänä kesänä kuullut enemmän lintujen
laulua kuin nii ohan tuo viime kait kesänä tai oom minä siitäki kuullu
muutamana aijampana kesänä. Täsä lähellä on kai sen verran puita ja
niisä tuota istuskelee em minä tiijä useampaa kuin yhtä laatua lintuja.
Nautin siitä tavattomasti.
tiistai, 27. kesäkuu 2006
Kommentit