Nyt en kyllä ehkä usko tätä itsekään, mutta tässä sitä kirjoitellaan ihan niin kuin ennen vanhaan. Hyvä, kun vielä salasanan muistin ja Vuodatus on muuttunut sitten viime näkemän sen verran, että osaako tätä ihminen käyttääkään.

Kun viimeksi pari -- siis kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin, niin tämän blogin kohtalo jäi ikään kuin auki. Ja auki se on edelleen. Mielessäni olen kyllä kuopannut tämän monet kerrat, mutta jos yhä edelleen jotkut vaivautuvat kirjoittamaan kommentin ja muistelemaan menneitä ja vielä kaiken kukkuraksi kertovat edelleen lukevansa näitä höpötyksiä, niin on se aika huimaa minusta!

Aina kommentin jälkeen muistuu mieleen ajatella, miltä tuntuisi edelleen kirjoitella näitä ilmoitusluontoisia asioita ja kuinka erilaista ilmoiteltavaa nykyisin olisi, vai olisiko sittenkään. Olen aina vetänyt tietyt rajat, mitä asioitani ilmoittelen ja mitä en. Jos nyt jatkaisin kirjoittelua, joutuisin heti kättelyssä vetämään ainakin pari rajaa uusiksi. Muistelen, että joitain rajoja jouduin miettimään niin, että kirjoittaminen latistui ja siihen kai tämä koko blogikin lässähti.

Varmaan joutuisi vähän hakemaan, mitkä asiat tuntuvat mielekkäiltä jakaa. Koko blogimaailma on itse asiassa jäänyt, joten enää en edes tiedä, kenelle kirjoittaisin. Silloin aikoinaan kirjoittaessa oli mielessä aina se tutuksi tullut porukka ja kirjoittaminen tuntui tuttavalliselta jutustelulta, kuulumisten vaihtamiselta. Juuri nyt tuntuu, että höpöttelen tässä itsekseni, mutta eipä sekään pahaa tee.

Mutta siis. Hengissä olen edelleen, Heppu on ihan yhtä heppu kuin aina ennenkin ja niin kuin varmaan kaikki arvasivatkin aikoinaan, niin lisäännyttykin on. Mistäs löytäisin kaikki vanhat kaverini ja mitä teille kuuluu?